Fanit buuasivat Kiinan kansallislaulun aikana – Hongkongin jalkapalloliitolle sakot

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa määräsi Hongkongin lajiliitolle lähes 14  000 euron sakot fanien sopimattomasta käytöksestä miesten MM-karsintaottelun aikana. Hongkong pelasi syyskuussa MM-karsinnoissa Irania vastaan.

Hongkongin maajoukkueen kannattajat buuasivat ja vihelsivät ennen karsintaottelun alkua, kun seremoniassa soitettiin Hongkongia hallinnoivan Kiinan kansallislaulu. Fifan kurinpitoelimen mukaan Hongkongin kannattajien käytös ei ollut sopivaa.

Kiinan hallintoa vastustavat mielenosoittajat ovat viime viikkoina ottaneet Hongkongissa toistuvasti yhteen virkavallan kanssa. Poliisin ja protestoijien välillä on puhjennut väkivaltaisia yhteenottoja.

Hongkong hävisi Aasian lohko C:ssä syyskuisen MM-kotikarsintapelinsä Iranille 0–2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.