Giroud pyssytti Arsenalin jatkopeleihin

Olivier Giroud nousi Arsenal-fanien suureksi sankariksi keskiviikkoiltana Kreikassa. Arsenal lähti altavastaajana tavoittelemaan jatkopaikkaa jalkapallon Mestarien liigassa, ja Giroudin hattutemppu Olympiakosin verkkoon varmisti Tykkimiesten jatkon alkulohkosta.

Arsenal tarvitsi jatkoon päästäkseen muun kuin 1-0- ja 2-1-voiton, sillä Olympiakos oli kolme pistettä edellä ja oli voittanut joukkueiden kohtaamisen Lontoossa 3-2. Giroudin hattutempun turvin Arsenal haki Olympiakosilta komean 3-0-vierasvoiton.

Giroud avasi maalinteon puolen tunnin kohdalla upealla puskulla Aaron Ramseyn keskityksestä. Yhden maalin johto ei vielä Arsenalille riittänyt, mutta toisen puoliajan alussa Giroud iski kullanarvoisen 2-0-osuman. Ratkaisun makua alkoi olla 67. minuutilla, kun Arsenal sai pilkun ja ranskalainen täydensi hattutemppunsa.

Jatkopaikalla F-lohkosta Arsenal jatkoi komeaa sarjaansa: se on jäänyt Mestarien liigassa alkulohkoon viimeksi kaudella 1999-2000.

Lohkovoiton jo varmistanut Bayern München paketoi lohkovaiheensa 2-0-rutiinivoitolla vieraissa Dinamo Zagrebista. Bayernin maaleista vastasi kukas muu kuin Robert Lewandowski.

Chelsea otti lohkovoiton

Muissakin lohkoissa oli vielä jatkopaikkoja auki. Bayer Leverkusen taisteli E-lohkossa kotonaan 1-1-tasapelin lohkovoittaja Barcelonaa vastaan, mutta se ei riittänyt saksalaisille. Tasapisteisiin Leverkusenin kanssa päätynyt AS Roma kuittasi toisen jatkopaikan maalittomalla tasapelillä BATE Borisovia vastaan.

G-lohkossa Chelsea oli kotonaan käytännössä pakkovoiton edessä ja onnistui nappaamaan lohkovoiton kaatamalla Porton 2-0. Jose Mourinhon työpaikka siis säästyi ainakin toistaiseksi.

Avausmaali syntyi hieman onnekkaasti, kun Porto-vahti Iker Casillas torjui Diego Costan vedon päin Ivan Marcanoa, jonka jalasta pallo kimposi omaan maaliin. Willian teki Chelsean toisen maalin.

Porton taival päättyy alkulohkoon, sillä Kiovan Dinamo löi Makkabi Tel Avivin 1-0 ja nousi lohkokakkoseksi.

Belgialainen Gent vei H-lohkon viimeisen jatkopaikan 2-1-kotivoitolla Zenitistä. Lohkovoiton jo varmistanut Zenit olisi ainoana joukkueena voinut voittaa kaikki lohkovaiheen ottelunsa, mutta hävisi panoksettoman päätöspelinsä.

Lohkokolmoseksi jäänyt Valencia hävisi päätösottelussa kotonaan Lyonille 0-2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.