Hanslian, Hasanzada ja Kosunen jatkavat JJK:ssa

JJK:n joukkue kaudelle 2015 alkaa olla jo aika hyvin kasassa. Tiistaina seura julkisti kolme uutta pelaajasopimusta ja näin JJK:lla on sopimus ensi kesän peleistä nyt 17 pelaajan kanssa.

Tuoreet sopimukset ovat täydellisesti JJK:n nykystrategian mukaisia, sillä jatkosopimukseen nimensä kirjoittaneet Benno Hanslian, Aram Hasanzada ja Jarkko Kosunen ovat nuoria oman kylän poikia.

Tunnetuin jatkajista lienee Hanslian. 21-vuotias laitapuolustaja oli mukana kettujen edustusryhmässä jo viimeisellä liigakaudella 2013. Helsingissä lapsuutensa viettänyt taitava Hanslian saapui Jyväskylään C-juniori-ikäisenä ja on parin viime kauden ajan kuulunut seuran luottopelaajiin.

– Kokonaisuuden kannalta tämä oli paras vaihtoehto. Olisi joitain muitakin vaihtoehtoja ollut, mutta minulla on kova luotto tähän joukkueeseen, Hanslian kertoi.

– Kaikkiaan viime kaudesta on hyvä jatkaa, vaikka parannettavaa jäi niin itselleni kuin joukkueelle.

Hasanzada, niin ikään 21, ehti myös tehdä toissa kauden lopulla liigadebyytin, mutta enemmän peliaikaa laituri alkoi saada viime kauden aikana. Kesällä 2014 Hasanzada teki kettupaidassa kaksi maaliakin.

– Tästä on tarkoitus parantaa ja löytää sellainen hyvä tasainen taso. Viime kaudella tuli paljon ailahteluja. Tavoitteena on päästä vakituisemmin avauskokoonpanoon, Hasanzada jutteli.

Kosunen, 22, on Hasanzadan tavoin niitä JJK-lupauksia, jotka voittivat 2012 A-nuorten Suomen mestaruuden. Joutsassa kasvanut hyökkäyspään pelaaja sai jo viime kaudella viidessä ottelussa peliaikaa ja myös uran avausmaali Ykkösessä näki päivänvalon. Nyt hänen tavoitteenaan on luonnollisesti päästä useammin tositoimiin.

– Viime kaudesta jäi tosi hyvä maku suuhun, joten täällä jatkaminen tuntui oikealta. Tavoitteenani on tietysti saada enemmän peliaikaa, Kosunen totesi.