Hukatut paikat, kadonneet pisteet - Syyllinen löytyy peilistä

Lähihistoria toisti itseään JJK:n kannalta kirvelevällä tavalla. Kun Haka vieraili edellisen kerran Harjulla toukokuun alussa, kettunutut veivät peliä valtaosan 90-minuuttisesta ja loivat selkeästi vastustajaansa enemmän laadukkaita maalipaikkoja. Silti kotijoukkue onnistui kahteen otteeseen hukkaamaan johtoasemansa ja joutui tyytymään 2-2 -tasapeliin.

Vajaat kaksi kuukautta myöhemmin nähtiin sama tarina, tosin JJK:n hallitessa kenties vieläkin selkeämmin tai ainakin luodessa vielä enemmän paikkoja.

Jotenkin kuvaavaa oli ottelun loppuratkaisu. Kentän ylivoimaisesti paras pelaaja Mikko Manninen alusti maradonamaisella nousullaan aivan avopaikan Benno Hanslianille 84. minuutilla tilanteessa 2-1, mutta illan tuhlaajapoika ei osunut maalipuiden väliin. Sivunmennen sanoen Hanslian hukkasi kaikkiaan neljä noin miljoonan euron paikkaa.

No, toki Manninen olisi voinut tilanteessa itsekin laukoa. Ja JJK olisi voinut paketoida pelin huomattavasti aiemmin. Riittävää jääkylmyyttä pelin tappamiseen ei kuitenkaan löytynyt.

Ja kun ei löytynyt, Haka tuli toistamiseen tasoihin. Vaihtomies Eetu Kaipio roikotti vapaapotkusta pallon yläkulmaan 86. minuutilla. Ensin näytti siltä, että JJK-vahti Janne Korhonen käy pallon poimimassa, mutta haroikin lopulta tyhjää.

"Pitäisi olla nöyrempi"

Ei Haka suinkaan huono ollut ja iltapuhdekin oli viihdyttävä, mutta kahteen hukattuun pisteeseen löytyy JJK:n osalta syyllinen helposta paikasta.

Peilistä.

- Pitäisi olla nöyrempiä puolustussuuntaan, kun niitä irtopalloja on. Aina ei tarvitse ottaa haltuun. Tuon tason maalipaikat pitäsi tietysti hyödyntää myös, JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja totesi.

Haka-luotsi Kari Martonen näi edistysaskelia sitten toukokuun.

- Parempi pelillisesti kuin eka vierailu, pystyttiin syöttämään jopa kolme kertaa peräkkäin omille. Siihen olen tyytyväinen, mutta kyllä me voittoa haettiin, Martonen sanoi.

JJK on edelleen kärjen takana hyvissä tarkkailuasemissa. Fakta on kuitenkin se, että tämänkaltaisissa otteluissa ei ole varaa hukata pistettäkään, mikäli ryhmä mielii nousuhaaveitaan hengissä pitää.

"Muutoksia tulee"

JJK korkkasi Harjun torstai-illan todellisella salama-alulla. Pelikellossa oli vasta 39 sekuntia, kun Robert Taylor iski kapteeni Mikko Mannisen erinomaisesta esityöstä 1-0. Maali oli toisen polven JJK:laisen ensimmäinen tämän kauden Ykkösessä. Rivakka startti ei kuitenkaan Hakaa kovin pahasti säikäyttänyt ja pitkä tovi pelattiin tasaväkistä futista.

Ensimmäisen puoliajan parasta JJK:ta nähtiin parinkymmenen minuutin kohdalta aina Hakan 28. minuutin tasoitukseen saakka. Aleksis Lehtosella oli kelpo tontit sekä jalalla että päällä, mutta Hakan maalivahti Saku Pesonen veti molemmilla kerroilla pidemmän korren. Benno Hansliankin pääsi kertaalleen kokeilemaan, mutta laukoi yli.

Sitten iski Haka. JJK:n purkuyritykset boksista menivät hosumiseksi ja lopulta vieraat pelasivat käytännössä tyhjän maalin lähes rangaistuspilkun tuntumaan ja viime kaudella Ykkösen maalikuninkuuden peräti 30 osumalla voittanut Kalle Multanen viimeisteli helposti kauden kuudennen osumansa.

- Helevetin hyviä maalipaikkoja meillä oli, mutta aina siellä oli vastustajan maalivahti tiellä, ettei päästy kahden maalin johtoon, Pasoja sadatteli vielä toistamiseen.

- Se olisi pakottanut Hakan pelaamaan isommalla riskillä ja avannut meille kenties vielä enemmän maalipaikkoja.

JJK:n ottelut jatkuvat sunnuntaina, kun Harjulla vierailee kettunuttujen toistaiseksi ainoan tappion tällä kaudella aiheuttanut MP.

- Jotain muutoksia täytyy tehdä. Sunnuntai tulee nopeasti, haetaan tuoreita jalkoja mukaan, Pasoja suunnitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.