Euroseikkailu loksautti JJK:n pelin uomiinsa - mitaleillekin mahdollisuus

ASETELMA: Ainakin tulosten valossa on helppo sanoa, että pari viikkoa sitten päättynyt JJK:n eurotaival teki kettunutuille hyvää. Tappiollisen Montenegron reissun jälkeen joukkue on pelannut kaksi ottelua ja voittanut ne yhteismaalein 5-1. Ensin TPS kellistyi Harjulla 2-1 ja sitten Jaro Pietarsaaressa 3-0.

Tulosten takana piilee kauden parasta futistaan pelaava JJK. Puolustuslinjan miehitys on saatu suurin piirtein vakiinnutettua ja alakerran sekoilut alkavat olla historiaa. Joukkueen kivijalka on tätä nykyä selvästi tukevampi kuin alkukesästä. Puolustuslinjan yläpuolelle palannut Eero Korte on liima, joka sitoo puolustuksen ja keskikentän toisiinsa.

Samaan aikaan myös hyökkäämisestä on tullut suoraviivaisempaa, sen rytmille on muitakin vaihtoehtoja kuin hidas tai laahaavan hidas. Tarvittaessa joukkue ampaisee kohti vastustajan maalia pitkillä pystysyötöillä. Tätä virkkaamiseen keskittyneeltä JJK:lta ei vielä kesä-heinäkuun vaihteessa nähty.

Lauantai-illan vastustaja MYPA kuuluu kauden yllättäjiin. Huhtikuussa Anjalankosken ylpeys tuomittiin futisväen keskuudessa melko yksimielisesti putoajan paikalle, mutta totuus on ollut toisenlainen. Päävalmentaja Toni Korkeakunnaan nuoret suojatit ovat taistelleet ennakkoluulottomasti. Joukkue on 20/33 kierroksen jälkeen sarjassa kahdeksantena 29 pisteellä, pykälän 27 paunaa keränneen JJK:n edellä. Vilkaisu sarjataulukkoon kertoo, että panokset ovat kovat. Vielä toistaiseksi pahnanpohjimmaisena luuraava KuPS on kerännyt 19 pistettä, sarjakärki Inter puolestaan 38. HJK (2.) ja IFK Mariehamn (3.) ovat 34 pisteessä. Toisin sanoen: sarjassa säilymisen puolesta ei voi vielä huokaista eikä mitalihaaveita haudata.

JJK sai sairastuvalta ilouutisia, kun pallotaituri Mikko Manninen palaa kokoonpanoon. Alunperin Mannisen pelättiin potevan polveaan jopa syyskuun puoliväliin saakka. Tärkeitä miehiä lasaretissa on silti, kun Patrick Poutiainen, Jani Virtanen ja Tuomas Latikka ovat sivussa. Arviot pakkohuilin kestosta liikkuvat akselilla syyskuu-loppukausi.

ARVIO: JJK on hienoinen ennakkosuosikki. Joukkueet kohtasivat toukokuussa Saviniemen luonnonnurmen jäähyväisottelussa, jonka JJK voitti 1-0. Lisäksi MYPA on pelannut jo kahdeksan peräkkäistä vierasotteluaan ilman voittoa. Maaleja niissä on syntynyt vain kolme. JJK:n maalilukemat löytyvät haarukasta 2-3, MYPAn 0-1.

SEURAA HEITÄ: Vaikka JJK osoitti Mannisen poissaolon aikana, ettei sota yhtä miestä kaipaa, on "Manu" silti tervetullut lisä minkä tahansa liigajoukkueen kokoonpanoon. Pelivire on tietysti loukkaantumisen jälkeen aina kysymysmerkki, Manninen pelasi edellisen kerran ensimmäisessä euro-ottelussa Stabaekia vastaan. Siitä on vierahtänyt jo yli kuukauden päivät. Polvivaivaisena Korpilahden Martin kasvatti ennätti myös kalalle ja vesillä rauhoittuen Manninen on ennenkin onkinut syöttejä vastustajien päänmenoksi.

MYPAn hyökkäyksen kokeneempi kaarti, Pekka Sihvola ja Sasha Anttilainen, oli pitkään sairastuvalla. Kumpikin palasi ruotuun viikko sitten ottelussa FC Lahtea vastaan ja tulosta syntyi välittömästi. Sihvola iski kaksi maalia, jotka molemmat Anttilainen alusti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jos haluat nähdä Eput, älä mene Harjulle lauantaina