JJK:n Korhosen akillesjänne napsahti poikki

JJK:n pitkäaikaisen maalivahdin Janne Korhosen oikean jalan akillesjänne katkesi pari viikkoa sitten valmennuskurssilla Eerikkilän urheiluopistolla. Jänne napsahti täysin kontaktittomassa pelitilanteessa.

– Olin menossa taaksepäin, kun pallo tuli lähettyville. Ponkaisin eteenpäin ja naps, Korhonen kertasi epäonnen hetkeään.

Akillesjänne ei ollut vihoitellut lainkaan aiemmin.

– Silti tajusin heti, että nyt kävi huonosti. Aiemmin ei ole uralle yhtä vakavaa vammaa sattunut, joten on tässä ollut sulateltavaa.

Korhosen akillesjänne on jo leikattu. Edessä on pitkä kuntoutus ja suunnilleen puolen vuoden tauko täysipainoisesta liikunnasta.

Tällä viikolla 36 vuotta täyttävän Korhosen pelaajasopimus JJK:n kanssa loppui lokakuussa päättyneeseen kauteen. Jyväskyläläiskasvatti ei ollut vielä lyönyt lukkoon uransa jatkoa. Vaikuttaako loukkaantuminen suunnitelmiin?

– No aika paljon se vaikuttaa tulevaan. En ole loukkaantumisen jälkeen vielä miettinyt tarkemmin jatkoa. Nyt on ensiksi tavoite saada jalka siihen kuntoon, että pystyn kävelemään.

Korhonen toimi viime kaudella pelaamisen ohella myös JJK:n maalivahtivalmentajana.

– Omat intressit on jatkaa JJK:n mukana, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Mutta katotaan, mitä tässä nyt tapahtuu, Korhonen mietti.

Janne Korhonen on pelannut urallaan JJK:n lisäksi Veikkausliigaa Myllykosken Pallossa sekä Valkeakosken Hakassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.