Janne Hannula jatkaa JJK:ssa

Pääosin laitapakkina pelannut Janne Hannula jatkaa jalkapallon Veikkausliigaan nousseen JJK:n riveissä ensi kaudella. Hannula solmi JJK:n kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen.

- Loistavaa, ettei työurani tullut esteeksi pelaamiselle Veikkausliigassa. Pystyimme sovittelemaan asiat siten, että pystyn pelaamaan täysipainoisesti. Minulla on kova halu olla mukana luomassa menestystarinaa viemällä keskisuomalaista jalkapalloa uudelle tasolle, Hannula kommentoi JJK:n tiedotteessa.

Vuonna 1982 syntynyt Hannula on edustanut urallaan JJK:n lisäksi FC Kuusysiä, FC Lahtea, PP-70:ä.

- Hannula on takuuvarma liigatason pelaaja, jonka taso ei heittele, kommentoi JJK:n toimitusjohtaja Joni Vesalainen, joka jakoi myös kiitosta Hannulan työnantajalle Lassila & Tikanojalle.

Lisäksi JJK:n puolustaja ja nuorten maajoukkuepelaaja Samu Nieminen pysyy JJK:n paidassa ainakin vuoteen 2012 asti. Vuonna 1992 syntynyt Nieminen toimi syksyn maaotteluissa alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kapteenina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.