JyPK illä pitkä hukkareissu Ahvenanmaalle

Ahvenanmaalle on Keski-Suomesta pitkä matka, ja vastustaja on tasokas. Ei ole siis ihme, että pisteet saarelta ovat tiukassa. Lauantaina Jyväskylän Pallokerhon naiset eivät niistä taistelleet oikein missään vaiheessa. Åland United oli parempi lukemin 4–1 (2–0).

– En oikein tiedä, mikä tänne olisi optimaalisin tapa matkustaa. Nyt tultiin sillä tavalla, että oltiin yötä täällä, mutta ei me oltu pelin alussa valmiita. Heti kolmen minuutin jälkeen tullut avausmaali oli meille pikku sokki, JyPKin päävalmentaja Jukka Västinen mietti.

– Sillä tavalla täytyy tytöille kyllä hattua nostaa, että taisteltiin vielä 4–1-tilanteessakin tosissaan, eikä luovutettu.

Osaksi JyPKin peli sekoittui sen vuoksi, että luottotoppari Jasmin Miettinen oli pelistä pois.

– Jasmin on pelannut meidän kaikki pelit, ja nyt jouduttiin peluuttamaan pelaajia vierailla pelipaikoilla. Se näkyi tuossa alussa, Västinen myönsi.

Tappion myötä JyPKin mitalihaaveet naisten liigassa lähes haudattiin. Kolmantena oleva PK-35 on yhdeksän pistettä viidentenä olevan JyPKin edellä.

– Teoriassa kaikki on tietysti vielä mahdollista ja kyllä me ainakin kiusataan vielä muita, Västinen lupasi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .