Laulu raikaa yhä Harjulla – uskolliset kannattajat ovat seuranneet lupauksiensa mukaisesti JJK:ta myös alasarjoihin

Jalkapallo. JJK. Vihreään kesäasuunsa pukeutunut luonnonkaunis Harju. Auringonpaiste. Makkaroiden tuoksu.

Kaikkeen edelliseen on jo Jyväskylässä totuttu. Keväästä 2007 alkaen jyväskyläläinen jalkapalloyleisö vaelsi Harjulle vähintään Ykkösen tason peleihin. Pari kertaa koko kaupunki juhli nousua liigaan. Välillä valloitettiin tovi jopa Eurooppaa.

Sitten kävi niin kuin historiassa on usein valloitusretkillä käynyt. Marssi hidastui, kunnes se loppui kokonaan.

Jäljelle jäi vain raunioita.

Syksyllä 2018 JJK putosi pelaamalla Kakkoseen ja talvella 2019 osakeyhtiö sammutti valot.

Uusi alku. Sellaista ry-pohjainen JJK hakee jalkapallon Kolmosesta. Urheilullisesti joukkue ui näin syvällä. Sitä on turha kenenkään yrittää kieltää.

Mutta. Jyväskylässä asuu melko ihmeellinen jalkapallokansa. Kaupungin jalkapallokulttuuri voi olla moneen maailman metropoliin verrattuna seitinohutta, mutta samaan aikaan se on häkellyttävän vahvaa.

Perjantai-iltana JJK pelasi Kurkimäen Kisaa vastaan. Harjulle saapuminen oli melko hämmentävä kokemus. Parkkipaikan löytäminen oli vaikeaa ja jo kauas stadionien ulkopuolille kuului Harjun Poikien iloinen laulu. Samojen Harjun Poikien, jotka jo vuosia ovat lauluissaan kertoneet seuraavansa JJK:ta niin Eurooppaan kuin divariin. Siis ihan mihin vaan.

– Se, mikä luvataan, niin myös pidetään. Oli aivan selvää, ettei me JJK:ta jätetä, pitkän linjan Harjun Poika Tommi Rakkolainen vahvisti.

– Meille on ihan sama mitä pelataan, kun vain pelataan. Sekin oli tietysti talvella konkurssin tullessa epäselvää, Rakkolainen totesi.

Eikä uskollisuudessa ole kyse vain noin 20 kannattajajoukon jäsenestä. Aika nopeasti Harjulla astellessa selvisi, että samat kasvot siellä pyörivät kuin aina ennenkin. Heitä on satoja. On vanhoja valmentajia, on seuran muita vanhoja taustahenkilöitä, on uskollisia jyväskyläläisen jalkapallon kuluttajia. Ja on muuten myös auringonpaiste ja on makkaroiden tuoksu.

– On täällä aika uskollista väkeä, Rakkolainen ihaili.

JJK:n kannatustoiminta ei ole hiipunut Kolmosessa käytännössä ollenkaan. Harjun Pojat tekee vanhaan malliin matkoja myös vieraspeleihin.

– Kauden avauspeliin oli bussikin varattu, mutta peli jouduttiin Kuopiossa perumaan lumen takia. Piti sitten perua bussikin. Mutta kyllä me jokin bussireissu kesällä yritetään järjestää ja muuten kuljetaan henkilöautoilla, Rakkolainen selvitti.

– Paikallispelit ovat tietysti erityisiä. Eihän niitä ole tässä kaupungin sisällä ollut moneen vuoteen, Rakkolainen muistutti.

JJK:n kannattajat ymmärtävät toki, että pelin taso ei Kolmosessa varsinaisesti päätä huimaa.

– Sillä mennään, mitä nyt on. Mutta ehdottomasti tavoitteen pitää olla, että ensi kaudella pelataan Kakkosta, Rakkolainen linjasi.

Se on täysin mahdollista, sillä nuori JJK on Kolmoseen erinomainen ryhmä.

– Aika paljon tuossa on omia junioreita. Ja pari hyvää vahvistusta. Veikkaan, että ainakin Robin Saastamoinen voi pelata tulevaisuudessa kovemmalla tasolla, Rakkolainen arvioi.

FC Lahden paidassa liigassakin esiintynyt 25-vuotias Saastamoinen tälläsi Kurkimäen Kisan verkkoon neljä maalia. JJK voitti 5–0 (2–0).

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .