Liigan häntäpään Haka erotti päävalmentaja Ristilän

Jalkapalloliigan putoamistaistoon juuttunut FC Haka erotti joukkuetta kolme vuotta valmentaneen Sami Ristilän tehtävästään torstaina.

Samalla Haka ilmoitti apuvalmentaja Asko Jussilan, 49, ottavan joukkueen komentoonsa loppukauden ajaksi.

Valkeakoskelaiset ovat viettäneet koko kauden liigan häntäpäässä, eikä viimeisestä kuudesta liigapelistä ole kertynyt kuin yksi piste. Liigajumbo Jaro kyttää kahden pisteen päässä, kun sarjasta on kolmannes pelaamatta.

Viimeisenä naulana arkkuun kolahti keskiviikko-illan ruma 2-9-tappio TPS:lle Turussa.

- Se ei ollut ainoa syy valmentajan vaihdokseen, mutta se oli lopullinen niitti, Hakan toimitusjohtaja Olli Paasio kertoi.

- Tämä on ollut urani raskaimpia päiviä, mutta nyt tällainen päätös piti tehdä.

Jussila on toiminut Hakan apuvalmentajana vuodesta 2006. Debyytti ykkösvalmentajana tulee jo lauantaina FC Lahti-ottelussa, joka pelataan Hämeenlinnassa.

- Ei tässä taikatemppuja ehdi tehdä. Mutta onhan se selvää, että jos kolmessa edellispelissä on mennyt yhteensä 13 maalia omiin, niin puolustukseen on saatava tiiviyttä, Jussila kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.