MM-jalkapallossa E-Amerikan maat hyötyvät tutuista oloista

Eurooppa joutuu pitämään varansa jalkapallon MM-lopputurnauksessa Brasiliassa. Eurooppa on hallinnut Italian ja Espanjan MM-tittelien turvin kahdeksan vuotta, mutta jos lajilogiikka pitää vähänkään kutinsa, Brasiliassa juhlii tuloksia kotimaanosa Etelä-Amerikka.

- Etelä-Amerikan mailla on etu. Nyt pelataan niiden jalkapallojumalten tyyssijassa, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja muotoilee runollisesti.

Arkisemmin ajatellen varsinkin kisaisäntä Brasilia mutta myös muut Etelä-Amerikan maat hyötyvät tutuista oloista.

Suurimmassa osassa Brasiliaa vuodenkierrossa on kesä-heinäkuussa virallisesti talvi, mutta laajan maan pohjoisissa ja koillisissa MM-kaupungeissa voi pelipäivinä olla tukahduttavan kuumaa ja kosteaa.

- Kun lämpö nousee kentällä yli 30 asteen, eurooppalaisille pelaajille tulee sopeutumisvaikeuksia, MyPaa valmentava Antti Muurinen arvioi. Hän luotsasi Suomen maajoukkuetta vuosina 2000-05.

Maailmanmestaruuden ja kaksi EM-kultaa 2008-12 voittanut Espanja on ollut maajoukkuejalkapallossa vallassa runsaat seitsemän vuotta. On liian suuri kiusaus ennustaa, että valtakausi päättyy MM-Brasiliassa.

Espanjan pallonhallintaan perustuva menestysresepti on sukua seurajoukkue Barcelonan pelitavalle. Katalonian ylpeys Barcelona ei ole ollut parin viime kauden aikana enää terävimmillään.

Espanjan pitkä valtakausi on tempoilevassa nykyjalkapallossa pieni ihme. Eikä maata kannata lajin mahtitekijänä kannata hätäisesti vielä edes haudata.

Seurajoukkueissaan pitkän kauden rahastaneiden pelaajien väsymys nousee MM-kentillä taas kerran puheenaiheeksi. Jupina taukoaa, kun parhaat maat valikoituvat pudotuspeleihin ja panokset kovenevat.

Sitä paitsi osallistujamaat ovat samassa veneessä: MM-pelaajat palloilevat harvaa poikkeusta lukuun ottamatta Euroopan kentillä.

- MM-kisoissa pitää koota parissa, kolmessa viikossa voittava joukkue. Saksa on siinä hyvä, Alaja vihjaa.

Jalkapallon MM-turnausta vastustavat mielenosoittajat ottivat tiistaina käyttöön uusia keinoja. Turnauksen kasvavia kuluja arvostelleet aktivistit tyhjensivät Brasilian parlamentin edessä 12 jättikokoista jalkapalloa.

Pallojen lukumäärä viittaa 12. kesäkuuta alkaviin kisoihin ja koko tolkuttomiksi kasvaneisiin kustannuksiin. Yksi palloista oli Brasilian lipun väreissä. Sen tyhjentämisellä symboloitiin hallituksen heikentymistä, kertoi Rauhan joki -aktivistiliikettä johtava Antonio Carlos Costa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.