MTV: Jyväskyläläistaustainen Veikkausliiga-pelaaja neljäksi vuodeksi vankilaan törkeistä raiskauksista

Ahvenanmaan käräjäoikeus on tuominnut Aristote Ingi Mboman neljän vuoden vankeuteen kahdesta törkeästä raiskauksesta, kahdesta pahoinpitelystä ja lievästä pahoinpitelystä, kertoo MTV uutisessaan. Hän joutuu maksamaan uhreilleen 18 000 euroa korvauksia.

Jyväskyläläistaustainen jalkapalloilija syyllistyi rikoksiin heinäkuun 2019 ja huhtikuun 2020 välisenä aikana Ahvenanmalla. Asianomistajia on kolme, jotka tekijä tunsi entuudestaan, MTV kertoo.

Mies kiisti syyllistyneensä rikoksiin.

MTV:n mukaan tuomittu on ollut vangittuna rikoksesta epäiltynä 3. toukokuuta lähtien. Veikkausliiga-seura IFK Mariehamn irtisanoi hänet keväällä, kun rikokset tulivat julkisuuteen. Nuoruudessaan hän on pelannut jyväskyläläisessä FC Blackbirdissä ja sittemmin Veikkausliigassa FC Hongassa, FC Lahdessa ja SJK:ssa ennen Maarianhaminaan siirtymistään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentointi on suljettu