Maailmanmestari Schweinsteiger jatkaa pelaajauraansa

Schweinsteiger siirtyi Chicagoon viime vuonna Manchester Unitedin riveistä.

Entinen Saksan maajoukkuejalkapalloilija Bastian Schweinsteiger teki yksivuotisen jatkosopimuksen Pohjois-Amerikan MLS-liigassa pelaavan Chicagon kanssa, seura kertoi torstaina.

Schweinsteiger siirtyi Chicagoon viime vuonna Manchester Unitedin riveistä. Hän pelasi Chicagossa menneellä kaudella 24 ottelua ja teki kolme maalia.

– Olen todella iloinen siitä, että tein jatkosopimuksen Chicago Firen kanssa ja jatkamme sitä, minkä aloitimme vuonna 2017. Viime vuosi oli erityinen urallani, mutta se tuntui epätäydelliseltä ilman pokaalia, Schweinsteiger sanoi.

Keskikenttäpelaaja oli yksi Saksan MM-kultajoukkueen avainpelaajista vuonna 2014. Maailmanmestaruuden lisäksi Schweinsteiger, 33, on saavuttanut esimerkiksi Mestarien liigan voiton ja kahdeksan Saksan mestaruutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.