ManU kaatui omaan maaliin ja rankkariin

Manchester United kaatui omaan maaliin ja rangaistuspotkuun jalkapallon Englannin liigacupin välierän ensimmäisessä osaottelussa Sunderlandia vastaan. Sunderland voitti tiistaina kotikentällään 2-1.

Sunderland meni 1-0-johtoon juuri ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä, kun Manchesterin Ryan Giggs sohi pallon omaan maaliin.

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata seitsemän minuuttia, kun ManU paikkasi virheensä, ja Nemanja Vidic tasoitti 1-1:een. Iloa ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun Sunderland sai 65. minuutilla rangaistuspotkun ManU:n Tom Cleverleyn kaadettua vaihdosta kentälle tulleen Adam Johnsonin. Liverpoolista Sunderlandissa lainassa oleva Fabio Borini ampui rankkarin ManU:n maalin kattoon.

Keskiviikkona toisessa välieräparissa kohtaavat Manchester City ja West Ham. Toiset ottelut pelataan kahden viikon päästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.