Meksiko murskasi Brasilian kultaunelman jalkapallossa

Meksiko on voittanut Brasilian miesten jalkapallon olympiafinaalissa Lontoon Wembleyllä 2-1. Tuloksen myötä jalkapallohistorian menestynein maajoukkue Brasilia on yhä ilman olympiakultaa.

Kulta oli kuin pedattu Brasilian lahjakkaalle ryhmälle, sillä pahimmat haastajat putosivat pelistä jo ennen välierävaihetta. Finaaliin asti kaikki sujuikin hyvin.

Meksiko sai otteluun salama-alun: Oribe Peralta iski pallon Brasilian maaliin jo puolen minuutin pelin jälkeen. Brasilialaiset jäivät näin heti takaa-ajajiksi eivätkä oikein onnistuneet toipumaan shokista koko ottelun aikana.

Maali syntyi Brasilian puolustuksen sähellettyä pahemman kerran. Pallo päätyi Peraltalle, jonka tarkka laukaus alakulmaan ohitti maalivahti Gabrielin.

Peralta iski illan toisen osumansa 75. minuutilla.

Brasilian hurja loppurynnistys tuotti yhden osuman, kun Hulk viimeisteli kavennusmaalin lisäajan alussa. Oscar oli vähällä tasoittaa hetkeä myöhemmin, mutta puski loistopaikasta yli ja käytännössä sinetöi Meksikon voiton.

Kultamitali on Meksikon ensimmäinen Lontoon kisoissa ja myös ensimmäinen olympiajalkapallossa.