Nyt JJK poimi Vinnyn takaisin rivistöönsä

Brasilialaisjalkapalloilija Vinnyn koukeroinen Suomi-kesä on edennyt jälleen uuteen vaiheeseen. Pelaajan keväällä maahan hankkinut JJK haluaa miehen takaisin omiin riveihinsä.

JJK ehti reilu viikko sitten jo luopua vammoista kärsineestä Vinnystä. Valmentaja Ville Priha ilmoitti, että brasilialainen on vapaa etsimään uutta seuraa.

Ville Prihan mieli muuttui


- Meidän pitää myöntää rohkeasti, jos pelaajakaupoissa epäonnistutaan, ja näin siinä tällä kertaa kävi, Priha totesi Keskisuomalaisessa 23.7.

Niinpä Jyväskylässä asuva Vinny suuntasi Äänekoskelle ja Huimaan, joka on JJK:n farmiseura. Koskella brassi otettiin mielihyvin vastaan. Pelaamissaan neljässä Kakkosen ottelussa Vinny on kuulunut joukkueen ehdottomaan eliittiin.

- Kävimme katsomassa keskiviikkoiltana Huiman pelin KaaPoa vastaan (1-1). Maalinkin tehnyt Vinny oli kentän hahmo, JJK:n seurajohtaja Joni Vesalainen kertoi.

Myös paikalla ollut Priha oli valmis muuttamaan mielipiteensä.

- Onhan tämä vähän koominen juttu, mutta nyt Vinny on taas meidän mies. Hän on todennäköisesti kokoonpanossa sunnuntain kotiottelussa VIFK:ta vastaan, Vesalainen ennakoi.

Huimalla oli jo sopimusluonnos


Huimassa oltiin torstaina ihmeissään ja harmissaan.

- Meillä oli valmisteltu asiat siihen pisteeseen, että olisimme tällä viikolla tehneet Vinnyn kanssa sopimuksen kahdesta ja puolesta kuukaudesta. Tukijatkin oli hommattu sopimuksen taakse, valmentaja Matti Kautto pyöritteli päätään.

- Täällä kaikki pitivät Vinnystä. Muut pelaajatkin ilmoittivat ottavansa osaa keräykseen, että mies saadaan pidettyä loppukausi meillä. Se on sentään aika harvinaista.

- Ei tämä hyvältä tunnu, mutta meidän asemamme on nyt tämä. Näillä mennään, Kautto murehti.

Huiman luotsi kummasteli alusta asti JJK:n haluttomuutta pitää Vinny itsellään.

- Kun näin kaverin, tajusin heti, että kyseessä on pelimies. Sitä paitsi Vinny on laitapelaaja, jota Jyväskylässä nimen omaan on etsitty. Uskon, että hän pärjää myös Ykkösessä.

Vinny ei ole pelannut JJK:n paidassa sarjaa kuin kymmenen minuuttia vierasottelussa Joensuussa. Aika näyttää, miten käy jatkossa. Kertomuksen aikaisempien osien perusteella kaikki on mahdollista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.