Pohjois-Irlanti ja Portugali kuittasivat EM-paikat

Pohjois-Irlanti ja Portugali varmistivat torstai-iltana paikkansa ensi kesän jalkapallon EM-kisoihin. Pohjois-Irlannille EM-paikka on maan historian ensimmäinen.

Juhlat Belfastissa alkoivat, kun F-lohkoa johtava Pohjois-Irlanti löi Kreikan kotikentällään 3-1. EM-mahdollisuutensa jo menettänyt Kreikka oli Belfastissa vastaantulija, ja kotijoukkue johti tunnin kohdalla jo 3-0. Steven Davis teki Pohjois-Irlannille kaksi maalia.

Sunnuntain päätöskierroksella ratkeaa, viekö toisen suoran EM-paikan F-lohkosta Romania vai Unkari.

EM-vakiokävijä Portugali varmisti kisapaikkansa kaatamalla Tanskan kotonaan 1-0. Ottelun ainoan maalin Bragassa teki Joao Moutinho 66. minuutilla.

Portugalia ei enää voi syrjäyttää I-lohkon kärkipaikalta. Tanska on yhä lohkossa kakkosena, mutta sen karsintaurakka on nyt ohi eikä suora EM-paikka enää ole tanskalaisten omissa käsissä. Albania voi nousta Tanskan ohi kisoihin, jos se voittaa sunnuntaina Armenian vieraissa. Torstaina Albania kärsi 0-2-kotitappion Serbialle kahdella lisäajan maalilla.

Myös maailmanmestari Saksa olisi voinut sinetöidä EM-paikkansa, mutta se kärsi yllättäen 0-1-tappion Irlannille Dublinissa. Isäntien voittomaalin teki 70. minuutilla Shane Long.

Samaan aikaan Puola pelasi Glasgow'ssa 2-2-tasapelin Skotlannin kanssa. Bayern Münchenin tähti Robert Lewandowski teki Puolan molemmat maalit, toisella niistä hän toi vieraat tasoihin aivan ottelun lopussa.

Puola ja Irlanti ovat nyt tasapisteissä ja ne kohtaavat toisensa päätöskierroksella. Se ottelu käytännössä ratkaisee, kumpi niistä saa suoran EM-paikan. Saksa selviytyy EM-kisoihin, jos se välttää sunnuntaina kotitappion Georgialle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.