Priha: JJK:ssa ei mennä enää harrastelijoiden ehdoilla

Keskisuomalaisen lukijat halusivat tietää, kuinka pitkä irtisanomisaika on päävalmentaja Ville Prihalla, ja miksi Adylla on kausikortti JJK:n avaukseen.

Miksi seurajohdon, ylemmän portaan ja pelaajien väliset tavoitteet tästä kaudesta ovat niin eri tasoilla? Ainakin näin on saanut lehdistä lukea, että pelaajat tavoittelevat liigaa ihan pääprioriteettina jo ensi kaudeksi, mutta seurajohto painottaa pitkäjänteistä työtä ja ei niinkään vielä välttämättä halua nousta liigaan? Kuitenkin todella suuria satsauksia tähän kauteen tehtiin ja yksi ykkösen kovimmista porukoista (paperille) koottiin, mutta silti ei nousu ole kaikille se ykköstavoite? Moni pelaaja on sanonut pelaavansa, tai ainakin tavoittelevansa veikkausliigasta pelipaikkaa ensi kaudeksi, mutta näillä näkymin sitä ei ainakaan JJK:n puolelta ole tulossa. JIIJIIKOO20

- Mehän ollaan joukkueena tehty oma tavoite, kun maaliskuussa pidettiin tavoitteenasettelupalaveri, mihin kuuluivat pelaajat, valmentajat ja joukkueenjohto. Tavoite on nousu Veikkausliigaan.

- Minä näen sen aika luonnollisena tavoitteena, koska viime vuonna Ykkösessä oltiin kolmansia. On ajateltu, että joukkue ei ole heikompi kuin viimevuotinen joukkue. Olisi ollut kunnianhimon puutetta asettaa tavoite, mikä on huonompi kuin viime vuonna.

Miksi siis tälle kaudelle satsattiin niin laajasti, kun kuitenkaan ensi kaudella ei läheskään kaikkia samoja pelaajia joukkueessa nähdä, jos tämä veikkausliigapaikka jää saavuttamatta? JIIJIIKOO20

- Tuo on aika lailla spekulointia. Tämän kauden tavoite ja ensi vuoden joukkueen kasaaminen ovat kaksi eri asiaa. Suurimmalla osalla pelaajista sopimus kattaa myös tulevan kauden. Muistaakseni Wusulla, Paijalla ja Hannulalla päättyy tähän kauteen. Äkkiseltään en muista enempää yhden vuoden sopimuksia.

- Seuran linja on ollut Vesalaisen Jonin mukaan tulosta lähtien se, että on alettu tekemään pitkäjänteisempää toimintaa ja nimenomaan halutaan, että pelaajat sitoutuu useammaksi vuodeksi kerrallaan. En näe, että Veikkausliigaan nousu ja tulevan kauden joukkue olisivat riippuvaisia toisistaan. Noustaan tai ei nousta, suurimmalla osalla pelaajista on jatkosopimukset tulevaksi vuodeksi. Tietysti lopullisesti joukkue rakennetaan sen mukaan, millä sarjatasolla pelataan.

Onko Ville Prihan sopimuksessa pykälää, jolla hänet saa poistaa kesken sopimuskauden? Jürgen Macho

Onko Prihalla pitkä irtisanomisaika? ärhoo

- Omasta sopimuksesta voin sanoa, että sopimus on määräaikainen ja se kestää vuoden 2009 loppuun. Siihen mulla ei ole sen enempää kommentoitavaa.

Minkä takia hyvän viime kauden runkoa ei käytetty hyväksi tämän kauden joukkuetta rakennettaessa, vaan huhujen mukaan jopa häädettiin puoliammattilaispelaajia, jotka pelasivat loistavasti viime kaudella, pois ja palkattiin tilalle yli 30-vuotiaita palkkasotureita, joilla on enemmän pelivuosia takana kuin edessä? Jupu Häkkinen ja Janne Järvinen korvattiin Markus Paijalla, 34 ja sysihuonolla Marko Kivilällä. Matti Lähitie loistavana pelinrakentajana korvattiin 35-vuotiaalla, kiukuttelevalla, narsistisella ja tämän kauden esitysten perusteella surkealla Adylla. Eero

- Tämä on tosi mielenkiintoinen kysymys. Monta asiaa vaikutti tämän vuoden joukkueen kasaamiseen.

- Ensinnäkin iso vaihtuvuus pelaajistossa. Muutamia pelaajia olisi haluttu pitää, Jupe Häkkinen ja Alhosen Vesku tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta siinä oli taustalla näitä työkuvioita. Pekko Kotamäki lopetti. Järvisen Janne, joka pelasi vahvan kauden, on aina tehnyt kovasti töitä. Ja kun meidän harjoitusajat ovat iltapäivällä kello 16 ja aamuharjoitukset kello 10, niin on tosi vaikea yhdistää täysipäiväistä työn tekemistä ja pelaamista JJK:ssa.

- Meidän tavoitteena on tehdä kilpaurheilua ja kehittää suomalaista huippujoukkuetta. Me ollaan selkeästi tehty se linjaus, että ei mennä enää harrastelijoiden tai työtä tekevien ehdoilla, vaan toteutetaan omaa juttua. Kaikki eivät kerta kaikkiaan kestä tätä leikkiä. On tullut iso muutos sarjaportaan vaihtumisen myötä. JJK:ssa vaaditaan erittäin kovaa sitoutumista ja asennoitumista tehdä töitä jalkapallon eteen. Toivotaan, että seuraava jyväskyläläinen jalkapallojuniorisukupolvi on valmiimpi pistämään itsensä likoon jalkapallossa, mitä se vaatii, jos huipulle haluaa päästä.

Ne paikat mihin joukkue oikeasti kaipasi vahvistuksia jätettiin täyttämättä; maalivahti, vasen laitapuolustaja ja puolustava keskikenttäpelaaja. Jos nyt saa kerran kysyä niin haluaisin tietää miksi toimittiin näin eikä rakennettu joukkuetta oikeasti tulevaisuutta varten tai vahvistettu viime kaudella vähemmän toimiviksi todettuja alueita JJK:n pelissä? Eero

- Me ollaan tosi tyytyväisiä Mihaly Szerovayn panokseen maalilla. Ollaan onnellisessa asemassa, että saatiin vähän niin kuin lahjana erittäin hyvä maalivahti meille, kun hän tuli opiskelemaan liikunnalle.

- Joukkuetta rakennettaessa meilläkin oli rajalliset resurssit hankkia pelaajia. Muutamia hankittiin, mutta ei tietysti pystytty rakentamaan ihan semmoista joukkuetta, mitä olisi haluttu. Että kaikki pelipaikat olisivat kilpailun alla. Meillä on kapeampi rinki ja linja oli, että haluttiin vahvistuksissa satsata laatuun enemmän kuin määrään. Nyt lähdettiin hakemaan muutamaa kokenutta pelaajaa, kun viime vuonna nähtiin, että syksyn mittaan alkoi jalka painamaan, eikä tasaisesta massasta löytynyt johtajuutta.

- Koulutuksen saanutta vasenjalkaista vasenta pakkia meillä ei ole, eikä puolustavaa keskikenttääkään. Sinisalo on sen takia pelannut keskikentällä viime peleissä, että saadaan fyysisyyttä ja puolustusvoimaa, mitä sillä paikalla tarvitaan.

- Aina on mahdollista, että joukkueen rakentaminen joko onnistuu tai ei onnistu. Minä en tee mitään johtopäätöksiä tässä vaiheessa, vaan me painetaan rinta rottingilla syksyyn asti ja sen jälkeen me mietitään, missä ollaan onnistuttu ja missä epäonnistuttu.

Miten kauan Adyn huonoja otteita oikein katsellaan kentällä ja ylipäätään JJK:ssa? Miehen kiukuttelu ja surkeat otteet alkavat jo vaikuttaa joukkuehenkeen. Penkiltä löytyisi varmasti ainakin motivoituneita kavereita ja Tommi Kari voitaisiin istuttaa Adyn paikalle. Ville

Onko Adyn peluuttamisen tilalle olemassa varasuunnitelmaa? JJK

- Semmoinen selkeä lähtökohta on, että me taistellaan joka ottelussa voitosta, ja on päivänselvä asia, että me laitetaan aina 11 parasta pelaajaa kentälle siten, että tulee paras mahdollinen kokonaisuus. Yhdelläkään pelaajalla ei ole minkäänlaista etuoikeutettua asemaa avauskokoonpanoon, siellä pelaa yksinkertaisesti aina paras mahdollinen kokonpano.

- Jos lukija haluaa tietää Adyn tapauksesta, niin siinä pätee, että jos löydetään hänen paikalleen sellanen pelaaja, joka täyttää sen tehtävän paremmin, niin silloin se pelaaja pelaa ja Ady olisi vaihtopenkillä. Vielä ei ole semmoista pelaajaa ja kokonaisuutta löydetty. Täytyy myöntää, että Adyn kohdalla odotusarvot ovat kovemmat, mitä tähän asti pelit ovat näyttäneet. Kyllä me halutaan miehestä enemmän irti, mutta silti aina paras joukkue pelaa.

- Mielipiteitä on monta, mutta voin sanoa jalkapalloammattilaisena, että tiedän ihan varmasti valtakunnan parhaiten, mikä on JJK:n paras avauskokoonpano.

Miksi Ady ja Vinny hankittiin tuhoamaan joukkuehenkeä? Ex-fani

Kuinka paljon Vinnyn hankinnassa painoi se että velipoika viihtyisi täällä paremmin. V. Prihankin kokeneena entisenä pelaajana tietää että eihän Vinny toki Veikkausliigassa pärjäisi vaikka Ady sellaista puheli. läskiksi

- Pitää nyt muistaa, että pelataanko me Veikkausliigassa? Mun käsittääkseni me pelataan ykkösdivisioonassa eikä Veikkausliigassa. Lähtökohta on, että pitää tunnustaa, mikä on sarjataso.

- Vinny hankittiin toukokuussa, koska loukkaantumissuma oli siinä vaiheessa tosi kova. Tarvitsimme ja etsimme kovasti pelimiestä, joka laajentaisi rinkiä, ja laitapelaajista oli silloin puutetta. Tässä hetkessä tartuttiin silloin Vinnyyn, mutta Vinnyhän ei ole pelannut meidän edustusjoukkueessa. Valmennusjohto ja seurajohto kantavat täyden vastuun pelaajahankinnoista, ja täytyy myöntää, että siinä Vinnyn hankinnassa epäonnistuttiin. Ei saatu miehestä sitä, mitä odotettiin ja toivottiin.

- Tällä hetkellä Vinny ei ole JJK:n edustusjoukkueessa enää mukana, vaan on pelannut Huimassa. Totuus on, että Vinny on vapaa etsimään uutta seuraa. Pitää myöntää rohkeasti, jos epäonnistutaan pelaajien hankinnassa ja näin siinä tällä kertaa kävi.

Viime kauden ensimmäisen puolikkaan ajan JJK:n erinomainen korkealta kiinnikäyvä prässipeli oli hienoa katseltavaa. Syksyn otteluissa oli puolestaan nähtävissä selkeästi fyysistä ja henkistä väsymystä, joka johti pelitavan hajoamiseen. Prässipeli on toimiessaan erinomainen taktiikka, mutta vaatii pelaajilta paljon ja toisaalta myös materiaalin pitää olla laaja. Onko viime kauden pohjalta tehty jotain olennaisia muutoksia a) harjoitteluun b) peruspelitapaan c) ottelukohtaisiin taktiikoihin. Menestystä otteluihin! ex-JyP-77 Helsingistä

- Pieniä muutoksia on tehty. Harjoittelun mielekkyyden kannalta on tärkeää, että jotain uutta sinne haetaan. Pääpiirteissään valmennusryhmä on sama ja meidän sisään ajama harjoittelu- ja pelityyli pitkälti sama kuin viime vuonna. Harjoittelussa on tänä vuonna menty astetta ammattimaisempaan suuntaan: meille on tullut kaksi kertaa viikossa tapahtuva aamuharjoittelu.

- Pääpiirteittäin pyritään pelaamaankin samalla tavalla eli puolustamaan kurinalaisesti ja aggressiivisesti, ja pyritään rohkeaan ja aktiiviseen hyökkäyspeliin.

- Mielestäni viime vuonna kesken kauden tapahtui muutos vastustajien suhtautumisessa, miten ne tulevat tänne Harjulle. Viime alkuvuosi ehkä näytti monen silmään erityisen hyvältä, ja silloin katsojilla oli odotusarvo huomattavasti pienempi. Katsojat tyytyivät vähempään, koska olimme sarjanousijoita. Nopeasti tapahtui muutos, että viime vuonna menestyttiin hyvin ja katsojille tuli kriittinen silmä joukkueen seuraamiseen, mikä onkin ihan oikein. JJK:lta saa ja pitää odottaa joka viikko hyvää suoritusta. Se on lipun maksaneen katsojan etuoikeus.

- Syyskierroksella vastustajat tulivat varovaisemmin tänne. Viime kevätkierroksella nähtyä avointa ja rohkeaa jalkapalloa ei ole enää niin paljon nähty, koska vastustajat tulevat passiivisemmin puolustamaan ja vetäytyvät enemmän omalle kenttäpuoliskolleen. Peli ei ole niin yleisöystävällistä.

- Me joudutaan enemmän hallitsemaan palloa, jos vastustaja vetäytyy. Siinä me ei olla vieläkään tarpeeksi hyviä. Vastustajat ovat huomanneet, että meille ei kannata jättää tilaa puolustuksen selustaan.

- Omaa peliä yritetään koko ajan kehittää, että pystyttäisiin murtamaan myös tämmöinen vetäytyvä puolustus. Toisaalta tänä vuonna vieraspeleissä ollaan onnistuttu erityisen hyvin ja Harjulla alakanttiin. Meillä on tosi kova halu ryhdistäytyä, viimeinen rutistus on tänä vuonna puuttunut kotipeleissä.

Vieläkö JJK uskoo tosissaan liiganousuun? JJK

- Ihan varmasti uskoo. Mun mielestä kausi ei ole nähnyt vielä ratkaisun päiviä. Meidän täytyy uskoa omaan tekemiseen. Jos heittää tavoitteet menemään kesken kauden, vaikkei ole mitään syytä, se on pelkuruutta. En usko, että valmennusryhmästä ja pelaajistosta sitä löytyy. Uskon, että voidaan päästä vielä mukaan kärkitaisteluun.

- Se vaatii älyttömän määrän töitä. Mitään ei saada ilmaiseksi, vaan kaikki on kiinni siitä, kuinka valmiita ollaan laittamaan itsemme likoon jokapäiväisessä harjoittelussa, peliin valmistautumisessa ja ennen kaikkea silloin kuin raitapaita laitetaan päälle. Meillä kaikilla on mahdollisuus erittäin suuresti vaikuttaa, miten loppukausi tulee menemään. Suuri halu on päästä mukaan junaan, joka syys-lokakuussa ratkaisee kahta parasta sarjapaikkaa. Se on edelleen meidän tavoite.

Myydäänkö pelaajia muualle, jos nousuhaaveet kariutuvat? JJK

- Minähän en valmentajana myy mitään, vaan valmentaja haluaa, että joukkuetta vahvistetaan, ei heikennetä. Minun henkilökohtainen haluni olisi tuoda enemmän parempia pelaajia Harjulle, lisätä pelaajaryhmää ja kilpailua pelipaikoista. Seurajohto tekee tämmöisissä tilanteissa omat ratkaisunsa, he vastaavat muista jutuista kuin minä. Jos minulta kysytään, niin missään nimessä ei myydä, mutta minä en viime kädessä siitä päätä.

Mikä on valmentajan anti joukkueelle EM-pelien huippujoukkueiden suorituksista, esim. avaukset, pelin tekeminen keskikentällä, pallottoman pelaajan liike. Näissä olisi opittavaa myös JJK:lle sp

- Tietysti tuli seurattua kisat aika tarkkaan, ja mun mielestä nähtiin ensinnäkin tosi loistavat kisat, jalkapallon juhlaa. Tämän hetken trendi on se, että rohkea pelitapa, aggressiivinen pelityyli tuottaa tulosta absoluuttisella huipputasolla. Tosi hieno nähdä Espanjan uskomattoman hienon syöttöpelin taitotaso ja Hollannin erittäin voimakas prässipeli ja ylhäältä prässääminen, mikä ei ole ollut ihan tyypillistä edeltävissä arvokisoissa. Peli oli jotenkin rohkeampaa kuin monessa aikaisemmassa turnauksessa.

- Ihailen valtavan mahtavaa Espanjan pallollista taitoa, keskikentän liikkuvuutta ja syöttöpelin nopeutta, se on jalkapallossa hienointa katsottavaa. Toivottavasti Suomessa joskus tulee semmoinen sukupolvi, joka pystyy vastaavaan pelitapaan. Se on semmoinen, mitä pitää eniten kehittää.

- Me osataan Suomessa puolustaa, mutta pallollinen pelaaminen, pelipaikkakohtainen taktiikka, tilan tekeminen itselle ja syöttötaito, syöttöpelin nopeus ovat niitä jalkapallon perusasioita, joita pitää meillä JJK:ssakin pystyä parantamaan. Näen, että meillä on paljon tekemistä vielä siinä.

Mitä mieltä JJK:ssa ollaan juniorivalmennuksen tasosta? Miksi Suomi on ainoa maa, jossa on käytössä Kaikki pelaa -järjestelmä? Hakki

- En ole henkilökohtaisesti Kaikki pelaa -systeemin kannattaja missään nimessä. En ihan tarkkaan tiedä, miten se käytännössä toteutuu junioritasolla, mutta se ei mun mielestä ihan palvele huippu-urheilua. Muut saavat olla muutakin mieltä, mutta jos huipputasolle tähtää, niin en ihan allekirjoita sitä systeemiä.

Kuka on edustusjoukkueen nopein juoksija? Speedy

- Aika paha. Kukahan mahtaisi olla? Epäilisin, että Tuomas Latikka on nopein kaveri.



Miksi päävalmentaja on luopunut ns. kymppipaikasta, johon Tommi Kari sopisi täydellisesti? Nyt Adyn ja Lahtisen vakiopaikat avauksessa syövät etenkin kotikentällä pelinopeutta suoraviivaisuuden tieltä. rummenigga

- Me yritämme löytää aina sen parhaan mahdollisen pelijärjestelmän ja taktiikan. Viime ottelussa Ady pelasi kymppipaikalla Wusun takana alempana kärkenä, eli ei siitä paikasta ole lopullisesti luovuttukaan. Ady on nimenomaan sellainen pelaaja, joka sillä paikalla voi pelata. Jyväskylässä ei ole ennen Adya muita puhtaasti kymppipaikan pelaajia nähty. Tommi Karin vahvuudethan ovat erityylisessä hyökkäämisessä. Voisi sanoa, että ei meillä Adyn lisäksi ole sellaista pelaajaa, joka pystyisi puhtaasti kymppipaikalla pelaamaan.

Päävalmentaja Ville Priha: Miksi Jukka Sinisalo pelaa jatkuvasti vasenta pakkia tai keskikentällä, vaikka oikea paikka olisi toppari? Vastaavasti Anssi Viren pelaa joka pelissä topparina, vaikka soveltuisi paremmin oikean pakin paikalle. Antto Tapaninen on toki pelannut erinomaisesti oikeana pakkina, mutta tietääkseni hän pystyisi pelaamaan myös keskikentällä, jolloin Sini ja Viren pääsisivät omille paikoilleen. Mielestäni puolustuslinjan pitäisi olla oikealta luettuna Viren-Paija-Sinisalo-Hannula ja keskikentällä pohjalla Tapaninen ja laidoilla Kari ja Lähitie. Ylempi kolmikko saa olla ennallaan. Ana

- Sinisalo on viime peleissä pelannut keskialueella Matti Lähitien kanssa, ja on pelannut tosi hyvin. Meiltä on ehkä puuttunut fyysisyyttä ja kamppailuvoimaa, mitä Sinisalo on kiitettävästi tuonut siihen. Olen tyytyväinen Sinin panokseen.

- Viren ja Paija on talven harjoitusotteluista lähtien ollut mielestämme paras topparipari. Kentän keskusta ja sydän, topparit ja keskimmäiset keskikenttäpelaajat, ovat jalkapallossa aivan avainasemassa ja siihen yritetään löytää ryhmitys, mistä vastustajat ei hengissä tule läpi. Viime peleissä on näyttänyt, että Sinisalon myötä keskikentälle on saatu tarpeeksi kamppailuvoimaa. Meillä on aika vähän keskikenttäpelaajia ja siksi Sinisalo on istutettu siihen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.