Pukki päätti kuivan kautensa – Norwich ja Arsenal tasasivat pisteet

Teemu Pukki päätti kaksi ja puoli kuukautta kestäneen maalittoman jaksonsa jalkapallon Englannin Valioliigassa sunnuntaina, kun suomalaisen joukkue Norwich pelasi 2–2-tasapelin kotiottelussaan Arsenalia vastaan.

Pukin kauden seitsemäs osuma näki päivänvalon 21. peliminuutilla, kun kotkalainen upotti ottelun avausmaalin Arsenal-maalivahti Bernd Lenon selän taakse. Pukin laukaus kimposi koko iltapäivän suomalaisen kanssa vaikeuksissa olleen Shkodran Mustafin kautta verkkoon.

Suomalaishyökkääjä oli osunut edellisen kerran Valioliigassa syyskuun 14. päivänä, kun Norwich nappasi sensaatiomaisen voiton Manchester Citystä.

Norwich olisi voinut saada ottelusta enemmänkin pisteitä, sillä keltapaitojen pelaajat tuottivat jatkuvasti ongelmia Arsenalin haparoivalle puolustuslinjalle. Norwichin 2–1-maali oli Todd Cantwellin käsialaa ja syntyi juuri ennen puoliaikaa.

Norwich on sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta joukkueen pisteputki jatkui viime viikonlopun Everton-voiton jälkeen.

–  Olen pettynyt jossain määrin, sillä meidän olisi pitänyt saada kolme pistettä. Neljä pistettä kahdesta ottelusta on kuitenkin melko hyvin, Norwichin päävalmentaja Daniel Farke tuumi Sky Sportsille.

Aubameyang yritti pilkulta kahdesti - Leicesterin hurmos jatkuu

Arsenalin valmennusvastuun ottelussa kantoi seuran entinen ruotsalaispelaaja Fredrik Ljungberg, joka toimii tykkimiesten väliaikaisena päävalmentajana perjantaina potkut saaneen Unai Emeryn tilalla.

Ljungbergin debyyttiottelussa Arsenalin sankareita olivat Leno ja Pierre-Emerick Aubameyang, joka pelasti lontoolaisille pisteen kahdella maalillaan. Aubameyangin 1–1-tasoitukseen liittyi videotarkistuksen aiheuttamaa dramatiikkaa. Aubameyang pääsi kokeilemaan epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen uutta yritystä, sillä Norwichin pelaajien katsottiin liikkuneen ennen Aubameyangin vetoa. Toisella kerralla gabonilainen upotti pallon ohi Norwich-vahti Tim Krulin.

Muistakaan sunnuntain otteluista ei tilanteita puuttunut. Loistavaa kautta pelaavan Leicesterin sankari oli Kelechi Iheanacho, joka iski joukkueelleen 2–1-voittomaalin Evertonista aivan ottelun lisäajan lopussa. Leicester on sarjassa toisena, kahdeksan pistettä sarjakärki Liverpoolia perässä.

Manchester United pettyi Old Traffordilla, kun piskuinen Aston Villa nipisti 2–2-tuloksella pisteen vierasottelusta. Wolverhampton ja Sheffield United jakoivat pisteet tuloksella 1–1.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.