RoPS hankki serbitopparin HJK:sta

28-vuotiaan Tatomirovicin sopimus RoPSin kanssa kestää tulevan kauden loppuun.

Keskuspuolustaja Ivan Tatomirovic siirtyy alkavaksi kaudeksi jalkapalloliigassa Rovaniemen Palloseuraan. Serbialainen Tatomirovic pelasi viime kauden hopeajoukkue HJK:ssa.

28-vuotiaan Tatomirovicin sopimus RoPSin kanssa kestää tulevan kauden loppuun.

RoPSin päävalmentaja Juha Malinen kertoo, että pelaajahankinnan taustalla oli pidempi prosessi.

– Olemme satsanneet joukkueen kasaamisessa tietoisesti nuoriin lupauksiin, mutta samalla olemme koko ajan tiedostaneet, että tarvitsemme myös kokemusta erityisesti puolustuspäähän, Malinen kertoo RoPSin tiedotteessa.

RoPS otti toissa kaudella liigassa hopeaa ja oli viime syksynä kuudes.