Suomen matka huipentuu MM-Uruguayssa – alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kapteeni Enkkilä povaa avausottelusta voittoa

Matka Sloveniasta Ranskan ja Liettuan kautta Uruguayn MM-lopputurnaukseen on ollut pitkä ja kivinen. Sen tietää lähes kaikissa Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkueen otteluissa pelannut Tuuli Enkkilä.

–  Paljon on tapahtunut. Alkukarsinnoissa ja jatkopeleissä on ollut jännitystä mukana, mutta silti me olemme sieltä tulleet. Hieno matka, Enkkilä kertasi joukkueen hotellilla Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa.

Jalkapalloa hengittävällä reilun kolmen miljoonan asukkaan Etelä-Amerikan valtiolla ja Suomella ei uskoisi olevan paljoa yhteistä. Jalkapallon pelaaminen on silti samanlaista vaikka sitten 12  000 kilometrin päässä kotoa, vakuuttaa joukkueen kapteeni.

–  Ei tämä kauheasti Suomesta eroa. Ruokakin on aika samanlaista. Maana tämä on vähän eksoottisempi ja sen tiedostaa, että ollaan erilaisessa ympäristössä, mitä Euroopassa on totuttu, Enkkilä tuumi.

Palavereja ja treenejä

Nuorten jalkapalloilijoiden viime päivät ovat täyttyneet palavereista ja treeneistä. Ennen median eteen saapumista joukkue oli ollut Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan sukupuolten tasa-arvoa käsittelevässä tilaisuudessa. Pienen ripauksen Etelä-Amerikan eksotiikkaa MM-joukkue on päässyt jo kokemaan, sillä paikallisen superclasicon eli maan suurimpien joukkueiden välisen paikallisottelun takia treeneihin lähtöä on jouduttu aikaistamaan.

Muuten kaikki keskittyminen on tiistain avausottelussa.

–  Olemme pitäneet palavereja ja muuten levänneet hotellilla. Olisi kiva päästä jossain vaiheessa katselemaan jotakin nähtävyyksiä, vähän enemmän kuin hotellia, Enkkilä valotti suunnitelmiaan.

Viimeisen A-lohkon ottelunsa kisajärjestäjä Uruguayta vastaan Suomi pelaa Maldonadossa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Montevideosta. Siten MM-joukkue pääsee ainakin bussin ikkunoista ihailemaan Etelä-Amerikan länsimaalaisimmaksikin kehuttua valtiota.

.Jokainen peli voitetaan.

Ensimmäistä kertaa alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa pelaava Suomi on asettanut itselleen heti kovan tavoitteen, sillä se mielii puolivälieriin. Sinne pääsevät lohkon kaksi parasta joukkuetta.

–  Omalla pelillä menemme voittamaan. Jokainen peli voitetaan, itsevarmuutta uhkuva kapteeni kiteytti joukkueen suunnitelman.

Seurajoukkuetasolla Ilvestä edustava Enkkilä on kulkenut maajoukkueen mukana pitkän matkan. Hän tietää, mistä joukkueen itsevarmuus ja hyvä henki kumpuaa.

–  Valmentajat ovat aina kannustaneet, että ei saa pelätä virheitä. Kentällä saa käyttää omia vahvuuksia. Pelaajatkin ovat saaneet pikku hiljaa itseluottamusta ja uskallusta käyttää niitä, oli siellä kuka tahansa vastassa.

Vaikka sitten tiistaina vastaan asettuva Uusi-Seelanti.

–  Tulossa on kova matsi, mutta uskon, että meillä on mahdollisuudet voittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.