TPS nujersi Hongan

Jalkapalloliigan kuntopuntarin mukaan kaksi sarjan kuuminta joukkuetta kohtasivat Kupittaalla. Kotijoukkue TPS otti Hongasta 2-0-voiton ja nousi sarjataulukossa tästä pisteen päähän, mutta tasaisessa sarjassa sijoitus on viides.

Ottelun tulos ei kerro pelin kulkua, sillä Honka hallitsi lähes suvereenisti kenttäpeliä. TPS vetäytyi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla oman rangaistusalueensa rajalle kyttäämään vastaiskuja.

Mika Ääritalo onnistui jo 7. minuutilla iskemään 1-0-johdon. Toisella jaksolla Ääritalo syötti loistavasti Roope Riskin vapaaksi ampumaan 2-0. Hongasta ahkerasti laukonut Antti Mäkijärvi osui kertaalleen tolppaan.

TPS:n voiton ehdoton takuumies oli maalivahti Jukka Lehtovaara. Hänen työskentelynsä oli todella varmaa. TPS:n keskikentällä Matej Hradecky pelasi ensimmäisen täyden liigaottelun varsin tyydyttävästi.

- Ensimmäisellä puoliajalla emme saaneet kunnolla nostettua peliä ylöspäin, mutta muutimme sitten ryhmitystä toiselle puoliajalle ja peli parani, sanoi pisteistä tyytyväinen TPS-valmentaja Marko Rajamäki.