Tanska jyräsi Suomen jalkapallonuoret

Suomea kuritti etenkin Robert Skov, joka viimeisteli Tanskan kolme ensimmäistä osumaa.

Suomi sai Tanskalta pahan selkäsaunan jalkapallon alle 21-vuotiaiden miesten EM-karsintapelissä. Tanska poistui Helsingissä pelatusta ottelusta 5–0-vierasvoitto tilillään.

Suomea kuritti etenkin Robert Skov, joka viimeisteli Tanskan kolme ensimmäistä osumaa.

Ensimmäisen kerran Skov iski 20. peliminuutilla, ja runsaan puolen tunnin kohdalla tilanne oli jo 0–2. Skov viimeisteli hattutemppunsa 58. minuutilla.

Tanskan neljännen osuman teki Mikkel Duelund ja viidennen Marcus Ingvartsen. Suomen tilanne hankaloitui huomattavasti jo avauspuoliajalla, kun Mikael Soisalo ajettiin 30. minuutilla toisella keltaisella kortilla suihkuun.

Suomi on kerännyt EM-karsinnoissa kolmesta ottelusta yhteensä kaksi pistettä. Tanska johtaa lohkoa voitettuaan kaikki neljä pelaamaansa ottelua.