Tuomarivirhe johtaa maaottelun uusitaan 18 sekunnin tähden

Naisten alle 19-vuotiaiden EM-karsintaottelussa tapahtui viikonloppuna karkea tuomarimoka, jonka vuoksi ottelu joudutaan uusimaan – tai tarkalleen ottaen vain sen viimeiset 18 sekuntia.

Norja voitti lauantaina Belfastissa Englannin maalein 2–1, mutta tulos on toistaiseksi mitätöity. Englannilla oli loppuhetkillä tilaisuus tasoittaa rangaistuspotkusta. Leah Williamson pani pallon verkkoon, mutta tuomari hylkäsi osuman, koska toinen englantilaispelaaja astui rangaistusalueelle ennen potkua.

Tuomari teki virheen, kun tuomitsi pelin jatkumaan Norjan vapaapotkulla. Englanti teki asiasta protestin. Euroopan jalkapalloliitto Uefa totesi, että Norjan vapaapotkun sijaan rangaistuspotku olisi pitänyt uusia.

Uefa määräsi pelin loppuhetket uusittavaksi rankkarista alkaen. Kentällä tulee olla samat pelaajat kuin lauantaina ottelun päättyessä. Ottelun saksalaisen erotuomarin Uefa kuitenkin siirsi hyllylle.

Uusinta pelataan Belfastissa tänään myöhään illalla Suomen aikaa. Alkuillasta Norja kohtaa karsintaturnauksen alkuperäisen otteluaikataulun mukaisesti Pohjois-Irlannin ja Englanti Sveitsin.