VPS:n ja valmentaja Pikkaraisen tiet erkanivat

Jalkapalloliigassa toiseksi viimeiseksi jumittunut Vaasan Palloseura ja sen päävalmentaja Tommi Pikkarainen ovat yhteisymmärryksessä sopineet valmentajasopimuksen ennenaikaisesta purkamisesta. Päävastuun kauden loppuun saakka ottaa nykyinen apuvalmentaja Petri Vuorinen. Seura on jo aikaisemmin ilmoittanut etsivänsä ensi kaudeksi uutta päävalmentajaa.

Pikkarainen koki joukkueen kaipaavan muutoksia ja hänen mukaansa sopimuksen purkaminen mahdollistaa omalta osaltaan loukkaantumisista kärsineen joukkueen vahvistamisen. VPS on pelannut yhdeksän viimeisintä otteluaan ilman voittoa.

Vuorinen toimii nyt neljättä kautta VPS:n valmennusryhmässä ja oli joukkueen päävalmentajana loppukauden 2009 Juha Reinin kanssa.

Myös pelaajarinkiä vahvistetaan. Seura on tehnyt loppukaudeksi sopimuksen keskikenttäpelaaja Ville Luokkalan kanssa, joka on ollut loukkaantumisen jälkeen varsin merkittävässä roolissa Ykkösessä pelaavassa KPV:ssä.

VPS etsii loukkaantumisten vuoksi myös kahta uutta pelaajaa loppukaudeksi.