Ville Viljala oli ensimmäinen juniori FC Barcelonan leirillä

Nuori jyväskyläläismaalivahti, Ville Viljala, 14, oli ihmeissään marssiessaan kymmenen kenttää luksustiloineen sisältävään Barcelonan harjoituskeskukseen. Kukaan ei tuntunut puhuvan englantia ja pukukopin löytäminenkin tuotti vaikeuksia.

- Eka huomio oli se, että kaikki on paljon isompaa ja hienompaa kuin täällä kotona. Sopiva, pieni jännitys oli päällä ennen kuin pääsi kentälle, Viljala kertoo.

Hetkeä myöhemmin Ville oli valmiina tekemään sitä, mitä parhaiten osaa. Intensiiviset maalivahtitreenit seitsemän maalivahdin porukassa lähtivät heti täysillä käyntiin.

- Nopeasti pääsi mukaan, vaikka ei siinä suurempaa ihmettelyaikaa saanutkaan.

- Ei se muiden taso ollut niin silmiä hivelevää, mitä olisi voinut luulla, Viljala toteaa rennosti ja itsevarmasti.

Rohkea ääni

Lunastettuaan paikkansa muiden rinnalla Viljala ohjasi peliä rohkealla otteella, kielenään englanti, jota muut tuskin ymmärsivät. Valmentajat antoivat suomalaiselle kiitosta eri toten äänen käytöstä.

- Ohjasin sen, minkä englannilla pystyy. Helpompi se on itsekin pelata, kun on vähän äänessä koko ajan, JJK:n maalivahtivalmentaja Jori Särkän opeista ja erityishuomiosta nauttinut Ville kertoo.

179-senttinen Viljala onnistui viikon leirillään vakuuttamaan FC Barcelonan Youth Teamin valmentajat pelinohjaamiskykyjensä lisäksi fyysisillä ominaisuuksillaan ja jalalla pelaamisellaan.

Kehittämiskohteeksi tarjottiin espanjan kielen opiskelua. Asia hoidossa. Syksyllä kahdeksannelle luokalle menevä Ville on jo valinnut lukujärjestykseensä espanjan kursseja.

Testiviikon kohokohtana Ville pääsi pukemaan ylleen Barcan edustusasun ystävyysotteluun Marseillea vastaan. Nuorukainen torjui Barcalle 5-3-voiton ranskalaisvierailijoistaan.

Jatkoa luvassa

Viljala on ensimmäinen suomalainen juniori, joka on kelpuutettu Barcelonan leirille. Vaikka nuorukainen olisi ollut valmis jäämään golf-viheriöiden tasoisille kentille vaikka heti, oli syytä painaa vielä hetkeksi jarrua.

Kesä tarjoaa Villelle näytön paikan kotimaan kentillä. Piirijoukkueiden Cupissa kesäkuun puolessa välissä hän torjui Keski-Suomen C14-joukkueessa itsensä turnauksen All Star-maalivahdiksi.

Valinta on merkittävä, sillä piirijoukkueiden otteita seuraa silmä kovana tulevan maajoukkueen kasaavat henkilöt.

Ensi viikonloppuna edessä on Nike Premier Cup, jossa JJK taistelee menestyksestä seurajoukkueissa.

- Se oli meille ilman muuta selvää, että täällä pelataan kesän kovat koitokset, managerin hommia hoitava isä- Raimo Viljala sanoo.

Kun Viljaloilta kysyy, kuka painaa jarrua nuorukaisen uran suhteen, vastausvuoro siirretään "johtajalle", äiti- Marille.

- Ei meillä kukaan jarruttele. Yritetään katsoa, ettei hän harjoittele liikaa, ettei mene ihan puhki. Nyt helpottaa, kun koulu loppui kesäksi ja on aikaa harrastaa päivisin, Mari Viljala pohtii.

Äidin mukaan urheiluharrastuksesta on ollut jopa hyötyä koulun suhteen.

- Todistus näyttää toistaiseksi hyvältä eli nähtävästi nämä urheilijat osaavat jakaa aikansa taitavasti. Läksyt on tehtävä nopeasti ja tehokkaasti, jotta pääsee äkkiä kentälle.

Kentällepä juuri. Koulut alta pois ja haaveiden perään.

- Ulkomaille pitäisi päästä pelaamaan työkseen, ettei tarvitsisi tehdä muita juttuja, Ville kuittaa tavoitteistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.