Voitottomat vastakkain

ASETELMA: Erinomaisen alkukauden pelannut JJK alkaa olla melkoisen haastavassa tilanteessa. Joukkueen peli hiipui selvästi kohti juhannustaukoa mentäessä ja moni odotti tauolta palaavan entistä ehomman JJK:n. Toisin kuitenkin kävi. JJK hävisi viikko sitten vierasotteliun MYPA:lle 1-2 puolivillaisen ja hengettömän esityksen jälkeen. Näin voitottomia otteluita on jo kolme peräkkäin. Sarjakolmosen mitalihaave on kuitenkin edelleen tukevasti omissa käsissä. Lähin uhkaaja TPS on enää kahden pisteen päässä, mutta sillä on kaksi ottelua enemmän pelattuna kuin JJK:lle, joten rästit hoitamalla ero venähtää jo kahdeksaan pisteeseen.

Sarjajumbo RoPS puolestaan on tuskaisessa tilanteessa. Edellisestä voitosta on aikaa lähes kaksi kuukautta. Toukokuisen MYPA-voiton jälkeen RoPS on tahkonnut kahdeksasta ottelusta neljä tasapeliä ja neljä tappiota. Kamerunilais-yhdysvaltalaisen topparin Etchu Taben poissaolo on puraissut rovaniemeläisten puolustuslinjaa ikävästi. JJK:n sairastuvalta kuuluu hyviä uutisia, sillä laitapakki Tuomas Latikka sekä keskikentän J-P Tuomanen palaavat ruotuun. Tuomasen tärkeä aisapari keskikentän alemmalla sektorilla, Eero Korte sen sijaan on edelleen sivussa.

Kupletin juoni lienee melko selkeä. JJK kontrolloi palloa, RoPS puolestaan vetäytyy kilpikonnapuolustukseen ja kyttää vastaiskuja. Babatunde Wusun paluun riehaannuttama ja voitottomuuden ärsyttämä kotijoukkue haluaisi varmasti takoa ratkaisevat osuman jo ensimmäisen vartin aikana, mutta maltti on silti valttia. JJK:n pitää jaksaa pyörittää omaa syöttömyllyään kärsivällisesti. Jos näin tapahtuu, pieniä railoja RoPSin puolustukseen aukeaa ennemmin tai myöhemmin.

ARVIO: JJK jauhaa maalin tai kaksi, RoPS jäänee nollille.

SEURAA HEITÄ: Ellei aurinko jostain syystä tänä ilta Harjulla paista, Babatunde Wusun hymy valaisee stadionin varmasti. Tunden ja jyväskyläläisen yleisön suhde on aina ollut erityisen lämmin, vaikka sähikäinen pelaa JJK:ssa vasta kolmatta kauttaan - ja ensimmäistä liigassa. Vuosina 2007-08 Wusu takoi Ykkösessä 45 ottelussa 35 maalia. Liigaotteluja hän on pelannut 57 ja tehnyt niissä 14 maalia. Se ei ole huono saldo, sillä kaksi edellistä kautta TPS:ssa pelannut Wusu joutui tyytymään Turussa välillä hyvinkin pieneen rooliin. 78 kiloa nigerialaista elämäniloa haluaisi palavasti huudattaa Harjua maaleillaan, mutta niin Wusun kuin koko JJK:nkin pitää muistaa, että tänäkin iltana jalkapallo on joukkuepeli.

JJK:n historian ensimmäisen liigamaalin tekijä Mika Lahtinen vaihtoi syksyllä Tampere Unitedin nuttuun, mutta hämäräperäiset singaporelaisrahat päättivät koko seuran tarun. Seuraava osoite oli RoPS, jonka riveissä Lahtinen on osunut tällä kaudella kolmesti. Lahtinen herätti kohua viime syksynä, kun hän FC Lahti-ottelun tuoksinassa äityi heiluttelemaan keskisormeaan omalle fanikatsomolle. Seuraavana päivänä "Lada" pyysi tempaustaan julkisesti anteeksi. Ilta näyttää, onko Harjun Poikien anteeksianto saavutettu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.