Ässät katkaisi Lukon putken

Porin Ässät katkaisi Rauman Lukon neljän ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken tylysti kaatamalla raumalaiset tänään näiden koti-Äijänsuolla maalein 5-3. Vieraat johtivat ottelua parhaimmillaan jo 5-1, mutta Lukko onnistui kaunistelemaan numeroita kahdella saman jäähyn aikana syntyneellä alivoimamaalilla.

Lukon etsikkoaika osui niinkin varhaiseen vaiheeseen kuin ottelun ensimmäiselle minuutille. Ykkösketjun laitahyökkääjä Lauri Tukonen sai ajassa 0.39 rangaistuslaukauksen tultuaan Ässien kapteeni Ville Uusitalon kaatamaksi, mutta maalintekoyritys kilpistyi maalivahti Juha Järvenpään suojuksiin.

Ässät aloitti laukkansa puolisentoista minuuttia myöhemmin itseluottamuksensa nuorten MM-kisoista löytäneen Joel Armian ylivoimamaalilla. Tämän jälkeen lukkoa rankoivat Radek Smolenak, Stephen Dixon kahdesti ja Aki Juusela, jolle maali oli uran ensimmäinen. Ässien viidestä maalista kolme syntyi Lukon pelaajan kuluttaessa jäähypenkkiä.

Lukon maalintekijät olivat Harri Tikkanen sekä alivoimalla onnistuneet Janne Keränen ja Jarkko Kauvosaari.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Marjamäki jatkaa Jokereiden päävalmentajana kevääseen 2022 – Jari Kurri: "Vahva luotto Marjamäen osaamiseen"

Stanley Cup riitti näytöksi – mestarimaalivahti vältti välimieskäsittelyn ja sai mieluisan jatkosopimuksen St. Louisiin

JYPin mestarivalmentaja Dufva kertoo, miksi Vatanen nousi aikanaan suoraan junioreista ykköspariin – "Se oli tarkkaan harkittu rikos"

Tätä NHL-tähteä et löydä sosiaalisesta mediasta – kovia minuutteja keräävä Sami Vatanen kertoo, kuinka hän suhtautuu kesän suuriin muutoksiin

Konkarihyökkääjä Filppula onnellinen paluustaan Detroitiin – "Kahden vuoden sopimus ratkaisi paljon"

Patrik Laine nauttii paineetta kesästä – "Jossain vaiheessa tulee jonkinlainen sopimus"

Montrealin suomalaiskaksikko hakee uutta NHL-sopimusta välimieskäsittelystä

Olli Määttä on kokenut urallaan enemmän vastoinkäymisiä kuin moni muu, mutta hän ei valita – Vuodet Pittsburghissa opettivat paljon, mutta nyt kaikki muuttuu

Ex-JYP-hyökkääjä lopetti haluamattaan pelaajauransa, siirtyy nyt valmennustehtäviin – "Ne olivat parhaat vuodet urallani"

JYPin tuoreella toimitusjohtajalla on jo ideoita mahdollisiin muutoksiin – Säästökuuri-mielipide ei ole muuttunut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.