Chicagon Antti Niemi: Turha jännittää

NHL-jääkiekkojoukkue Chicago Blackhawks on hionut joitakin ”pieniä juttuja” toissa päivän tappion jälkeen, mutta joukkueen maalivahti Antti Niemi ei halua kertoa niistä sen enempää. Sen sijaan Niemi sanoo luottavansa tiiviin puolustuspelin voimaan.

– Pelataan puolustuspelin kautta, kaikki perustuu omaan puolustuspeliin. Lähdetään siitä, niin minun mielestäni hyvä tulee, hän juttelee edessä olevasta ottelusta.

Chicago johtaa Stanley Cup -finaalisarjaa ennen neljättä peliä otteluvoitoin 2–1. Ensi yönä Suomen aikaa pelattavassa taistossa kotijoukkueena on Philadelphia Flyers, jonka kotihallia pidetään pahana paikkana vierasjoukkueille.

– Meteli on ihan hirveä, ja joukkue (Flyers) pelaa fyysisesti, varsinkin kotona. Tiukka paikka vierasjoukkueelle, mutta ihan hyvin me pelattiin eka peli. Pitää vain jatkaa työntekoa, Niemi aprikoi.

Niemi pyrkii olemaan ennen peliä mahdollisimman rento.

– Turha jännittää tai murehtia mistään, koska se ei auta asiaa. Pitää vain luottaa siihen, että on tehnyt töitä ja tuntuu ihan hyvältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.