E-junnutason virheitä ja kadonneita tehomiehiä

Ihan tosi, kyllä perjantai-illan vääntö oili pelillisesti JYPin paras välieräottelu tänä keväänä. Silti 60 minuutin hieromisen jälkeen taulussa seisoivat Ässien voittolukemat 4-1.

JYP voitti laukaukset 60-39 ja Antti Raanta torjui 38 kertaa, kun Tuomas Tarkin torjuntalukema oli vain 25. Toinen erä melskattiin lähes kokonaan ässäpäädyssä, mutta silti porilaiset voittivat keskimmäisen 20-minuuttisen 2-0.

Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

E-junioritason virheitä

No, vastaus on yksinkertainen. Jos vastassa on joukkue, joka on ollut aivan käsittämättömässä lennossa yli kaksi kuukautta, ei sitä vastaan parane tehdä E-junioritason virheitä. (Anteeksi kaikki E-juniorit.)

Kaukalon nestori, 41-vuotias Kalle Koskinen nosti ylivoimalla kiekon rystyltä ylähyllylle ja räjäytti Hippoksen hetkeksi. JYP pääsi johtoasemaan ensimmäisen kerran sitten ensimmäisen ottelun toisen erän. Pelikello näytti aikaa 17.41.

Mutta eipä aikaakaan, niin voi kauhistus. Vajaa minuutti Koskisen maalin jälkeen JYP joutui alivoimalle. Miika Lahdella ja Jyrki Välivaaralla oli tilaa ja ennen kaikkea aikaa neuvotella siitä, kumpi heittää purkukiekon. Palaveri venähti kuitenkin sen verran, että kumpikaan ei purkanut. Lahden veltto yritys pysähtyi Jyri Marttisen, joka jatkoi kiekon Joel Armialle. Armia puolestaan vapautti Mika Niemen, joka tasoitti 1-1:een.

JYP ehti nauttia johtoasemasta minuutin ja 38 sekuntia, eikä sen jälkeen siihen enää päässyt.

Toisen erän JYP pääsi aloittamaan ylivoimalla ja sai alkuminuuteille hyvän poljennon. Ensimmäiseen neljään minuuttiin Ässillä ei ollut ainuttakaan kontrolloitua hyökkäystä. Sitten yleensä ikiluotettava Lahti tunaroi jälleen ja Michael Ryan karkasi iskemään 2-1 Lahden sokkosyötön jälkeen. Toisaalta Antti Raanta -vireeessä oleva veskari olisi Ryanin laukauksen torjunut, Tuomas Tarkki ei näin tehnyt.

Kuolinkellot alkoivat soida sinnikkäästi, mutta vähän alistuneesti taistelleelle JYPille.

Ässien 3-1 oli sekin mielenkiintoinen. Veli-Matti Savinainen hukkasi oikeastaan kahteen kertaan kiekon keskialueella, mutta sai sen kuitenkin työnnettyä hyökkäysalueelle. Henri Auvisen purkuyritys epäonnistui ja Armia pääsi lisäämään numerot parhailta paikoilta 3-1:een.

Game over.

-Sarjan paras peli meiltä, mutta vastapainoksi tuli isoja henkilökohtaisia virheitä. Ässät hyödynsi ne erittäin tehokkaasti. Esimerkiksi toisessa erässä vastustajalla oli kaksi paikkaa ja se teki molemmista maalin, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho murehti.

-Huomenna jatkuu, hän lisäsi.

Kadonneet kärkipelaajat

Niin jatkuu, mutta jatkuuko enää sen jälkeen, muuta kuin joutavanpäiväisen pronssiottelun merkeissä? JYPin iso ongelma on se, että kärkipelaajat ovat kadonneet kuvasta. Runkosarjan viisi tehokkainta pelaajaa (Eric Perrin, Ramzi Abid, Ossi Louhivaara, Miika Lahti, Kristian Näkyvä) ovat saaneet kahdeksassa pudotuspelissä aikaiseksi yhteensä tehot 5+11=16. Kirsikka kakun päälle on runkosarjassa 22 maalia viimeistellyt Abid, joka ei ole osunut pudotuspeleissä kertaakaan. Välierissä edellä mainitun viisikon saldo on 0+4 - runkosarjan pisterohmut eivät ole siis saaneet aikaiseksi maaliakaan!

Pudotuspeleissä JYPin sisäisen pörssin top kolmosen muodostavat Max Wärn (3+3), Mikko Kalteva (0+6) ja Kalle Koskinen (2+3). Kaikki kunnia edellä mainitulle kolmikolle, mutta tilasto kertoo murheellista kieltään hurrikaanipaitojen hyökkäyspelistä.

Toinen ongelma on se, että JYP pelaa edelleen lähes ikiaikaista hurrikaanikiekkoaan, mutta nyt jalkeilla olevan porukan luistelunopeus ei tahdo siihen riittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Mikkihiiri ei uskalla lähteä" ja "aitiostahan ne pelaajat aina tulevat..."