Ei kaunaa eikä dramatiikkaa – valmennuspäällikkö Mikko Viitanen jättää JYP Juniorit

JYPin liigajoukkue elää muutoksen tuulissa, ja pienimuotoista turbulenssia on myös JYP Juniorien puolella. Keskiviikkona JYP Juniorit tiedotti, että valmennuspäällikkö Mikko Viitanen on irtisanoutunut työstään. Viitanen toimii junioripäällikkönä huhtikuun loppuun saakka.

– Taustalla ovat muutamat työkuvioihin liittyvät näkemyserot. Niitä on loppuvuodesta asti käännelty, mutta maaliin asti ei päästy. Ei saatu yhteistä näkemystä, Viitanen muotoili.

– Mitään kaunaa tai dramatiikkaa tähän ei liity. Näillä näkymin en ole jatkamassa töitä jääkiekon parissa, JYPissä kaksi Suomen mestaruutta omalla urallaan voittanut Viitanen lisäsi.

JYPin junioripolku ei ole aivan viime vuosina ollut erityisen tuottelias. Kolme vuotta Junioreiden puolella työskennellyt Viitanen uskoo, että tulevaisuudessa tilanne on jälleen parempi.

– Nyt on muutamia aika heikkoja ikäluokkia, mutta sitten C:n SM-joukkueelta odotetaan tältä keväältä aika paljon. 04-syntyneiden Pohjola-leirillä oltiin paras seura. Ollaan saatettu junioreiden valmennus tälle vuosituhannelle ja Buugin jäähalli on auttanut paljon. Kun aika tekee tehtävänsä, sieltä tulee entistä parempia JYP-pelaajia. Juuri nytkin katselen kaukalossa olevia poikia, jotka ovat lupaavia, mutta he ovat vasta 12-vuotiaita, Viitanen kertoi.

Viitanen korostaa, että jyväskyläläinen kiekko elää tällä hetkellä tärkeää murrosaikaa.

– Paljon on vapaita paikkoja niin liigajoukkueen kuin JYP Juniorien puolella. Nyt pitää uskaltaa uudistua ja rakentaa uusi JYPin näköinen juttu, joka vastaa nykykiekon vaatimuksia, Viitanen paalutti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .