Pittsburgh hakkasi päätään Jones-seinään - Teräskaupungin juhlat hyytyivät

Jääkiekkomaailman himoitun palkinto, tarunhohtoinen Stanley cyp -pokaali ei saavu Jyväskylään, ainakaan vielä. Kannu oli tarjolla JYP-kasvatti Olli Määtän edustamalle Pittsburgh Penguinsille viidennessä finaalissa, kun se johti ottelusarjaa voitoin 3-1.

San Jose Sharks ruopaisi kuitenkin toisen voittonsa maalein 4-2 ja siirsi ratkaisun ainakin kuudenteen otteluun. Se pelataan Kaliforniassa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa.

Jääkiekko on maalinteko- ja maalinestopeli, sen sai Pittsburgh karvaasti havaita. Se hallitsi ottelua ainakin 40 minuuttia kuudestakymmenestä, mutta vain maalit lasketaan. Katastrofialku kostautui karulla tavalla.

Pingviinien lohtu on se, että mestaruus on sille katkolla myös seuraavassa kamppailussa ja mahdollisen seitsemännen ottelun joukkue saa jälleen kotihalliinsa. Pelillinen valtikka on ollut teräskaupunkien poikien hyppysissä koko ottelusarjan ajan, mutta mihin se lopulta riittää? Tuleeko Määtästä ensimmäinen jyväskyläläislähtöinen pelaaja, joka pääsee pokaalia nostelemaan?

Se jää nähtäväksi.

Kolmessa minuutissa 0-2

Ottelun alku oli peräti merkillinen. Pelikellossa oli vain vajaat kolme minuuttia, kun San Jose johti Brent Burnsin ja Logan Couturen maaleilla jo 2-0. Pittsburgh ei ollut tässä vaiheessa saanut kiekkoa vielä kertaakaan kunnolla hyökkäysalueelleen.

Penguinsin tulokasmaalivahti Matt Murrayta ei tappioasemasta käy yksin syyttäminen, mutta epävarma hän oli läpi illan. Vaan 0-2:ssa kaikki muuttui kuin taikaiskusta. Liettualaisveteraani Dainius Zubrusin kiekko katsomoon -jäähy, Pittsburgh ylivoimalle ja limppu uuniin Jevgeni Malkinin lavasta, kun pelikellossa oli 4.44. Tästä vierähti vain 22 sekuntia ja Carl Hagelin tasoitti 2-2:een.

Consol Energy Centerin parikymmentuhatpäinen yleisö karjui äänijänteitään pihalle ja samanmoinen porukka mekasti hallin pihalla.

Pudotuspelien pistepörssiä johtava Logan Couture oli kuitenkin toista mieltä ja alusti mainiolla syötöllä Melker Karlssonin 2-3 -osuman. Vain vartti oli pelikellossa, kun reppu oli muuten vähämaalisessa finaalisarjassa heilunut peräti viiden maalin edestä.

Yhtä maalia

Toinen erä oli pelillisesti aivan yhtä maalia. Pittsburgh myllytti ja jauhoi, San Josen hyökkäyspeli kuoli täysin, mutta maaginen maalivahti Martin Jones piti hailauman pelissä mukana. Jones torjui toisessa erässä pitkästi yli 20 kertaa, koko ottelussa peräti 44. Virkaveli Murraylle kirjattiin torjuntoja kaikkiaan 21.

Kolmannessakin erässä Pittsburgh oli jälleen se joukkue joka löi tahtia. Etenkin Jevgeni Malkin aiheutti jatkuvasti vaarallisia tilanteita Sharksin alueella, mutta tuloksetta. Erän loppupuolella Määttäkin tälläsi kertaalleen kelpo tonteilta, mutta 2-3 säilyi taulussa. Hän keräsi peliaikaa kaikkiaan vajaat 17 minuuttia eikä ollut kaukalossa yhdenkään maalin aikana. Laukauksia perusvarmasti pelanneelle Määtälle kirjattiin kaksi, taklauksia yksi.

Lopulta Penguinsin kirin tappoi Carl Hagelinin koukkaamisjäähy. Ruotsalainen joutui nyppäisemään nurin Joonas Donskoin, joka olisi livistänyt muuten maalintekoon. Hagelinin rangaistuksen umpeuduttua peliaikaa oli jäljellä vain vajaa neljä minuuttia, eikä kotijoukkue löytänyt enää kunnon rytmiä.

Sharks-kippari Joe Pavelski iski loppulukemat 2-4 tyhjiin ja aiheutti teräskaupungin lopullisen koneiden alasajon tämänkertaisten kekkereiden osalta, kun peliaikaa oli tähteellä reilu minuutti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .