Finley teurasti Miklikin, Yonkman löylytti Finleyn

JYP-tähti kannettiin paareilla pois kaukalosta. Myöhemmin Nolan Yonkman muistutti Joe Finleyta pelin lainalaisuuksista ja takoi nyrkkitappelusta selkeän pistevoiton.

JYP-HIFK -ottelun toisessa erässä nähtiin dramaattinen tilanne, kun HIFK:n pakkijärkäle Joe Finley taklasi JYPin Michel Miklikiä kuolleesta kulmasta suoraan päähän. 203-senttisen Finleyn kädet olivat tilanteessa alhaalla, mutta taklaus osui slovakkihyökkääjää päähän.

Miklik poistui jäältä paareilla ja hänen kasvoistaan tuli niin runsaasti verta, että jääkone joutui käymään kaukalossa. Miklik vietiin ambulanssilla sairaalaan.

 

Ottelun erotuomarikaksikko Aaro Brännare-Teemu Salminen katsoivat kuitenkin Finleyn taklauksen olleen puhdas. Hän sai ainoastaan kymmenen minuutin käytösrangaistustuksen tilannetta seuranneesta nahinasta.

Kolmannen erän alussa, kun Finley oli päässyt pois jäähyltä, JYPin "järjestyksenvalvoja" kanadalaisjärkäle Nolan Yonkman kävi muistuttamassa yhdysvaltalaiskollegaansa Miklikin tilanteesta. Yonkman takoi vastustajastaan selkeän pistevoiton.

Edit 20.48: Lisätty maininta Yonkmanin ja Finleyn tappelusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vaiherikas ja intensiivinen taistelu Hippoksella päättyi JYPille 4-3

Uusimmat

Kiekko

Hurricanes luottaa saavansa Ahon sopimukseen "ennen harjoitusleiriä"

Näkökulma: JYPin Anttoni Hongan matka NHL:ään mutkistui varanneen seuran vuoksi – Kokoonpanoon murtautuminen vaatii kärsivällisyyttä

Kaikkiaan 22 suomalaiskiekkoilijaa sai tänä vuonna NHL-varauksen – Carolina kiinnitti toisena varauspäivänä Puistolan, maailmanmestari Hongan ja Tieksolan

Anttoni Honka varattiin NHL:ään! – JYP-puolustaja suomalaislegioonaan, toinen jyväskyläläinen Patrik Laineen seurakaveriksi?

Näkökulma: Nyt myös JYPin ja KeuPan puolustajanuoren veli joutuu jännittämään tulevaisuuttaan – Antoiko NHL:n varaustilaisuus lähtölaukauksen seurasiirtoon?

Kaapo Kakko varattiin NHL:ään toisena – New York Rangers innoissaan uudesta suomalaislahjakkuudestaan

NHL:n kärkivarauksista tulee naapureita – "Olemme yhdessä pitkään, vähän kuin Ovetshkin ja Crosby"

Tommi Salmelainen teki kiekkohistoriaa 50 vuotta sitten: "Olin vain että aijaa…" – Salmelainen varattiin NHL:ään ensimmäisenä eurooppalaisena pelaajana

Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana – Heiskanen lähes yksimielisesti NHL-tulokkaiden tähdistökentälliseen

Sinuhe Wallinheimo aikoo luopua jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtajuudesta, toivoo avoimuutta seuraajansa valintaan – "Liikaa kabinettipäätöksiä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.