HPK kaatoi sarjakärjen

HPK voitti SM-liigaa johtavan JYPin Hämeenlinnassa 3–1 (0–0, 2–0, 1–1). Voitollaan HPK vankisti asemaansa sarjanelosena.

Juuso Puustinen oli kaukalon tehokkain. Hän teki kaksi maalia ja antoi isäntien kolmanteen maaliin syötön.

– Kyllä kiitosta on annettava ketjukavereille (Niko Nieminen ja Ville Viitaluoma), jotka ovat mahdollistaneet maalien teon. Usein tällä kaudella myös mainio maalivahtimme Teemu Lassila on edesauttanut meitä voittoon, sanoi liigan maalipörssissä 16 maalillaan kakkoseksi noussut Puustinen.

JYPin kaadossa tärkeää osaa näytteli myös maalivahti Lassila, joka ehti kiekon eteen 41 kertaa.

JYPin päävalmentaja Risto Dufva ei ollut tyytyväinen tuomarikaksikon Stefan Fonselius–Tero Toivola työskentelyyn.

– Käsittämättömän surkeaa tuomarointia, sillä Antti Pihlströmin jäähy oli käsittämätön. Joka tapauksessa HPK ansaitsi voittonsa paremmalla maalinedustan pelaamisella, sanoi Dufva.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Dufvakin raivostui tuomareihin