Hurrikaani pölläytti siipirikkoa pelikaania - Hytönen lähestyy JYP-pörssin kärkeä

Kahden erän perusteella olisi voinut vannoa, että JYP menee menojaan niin, että Pelicans tuskin perävaloja näkee. Etenkin toinen erä oli hurrikaanipaitojen suvereenia hallintaa, vaikka maalintekoon joukkue ei kaksi maalia iskenyttä Antti Suomelaa lukuun ottamatta pystynytkään. Suomela iski kertaalleen kummassakin erässä.

Kun vielä Hannes Björninen ja Casimir Jürgens tekivät toisessa erässä sairastuvalle seuraa siellä jo entuudestaan olleille kuudelle muulle pelaajalle, näytti tilanne lahtelaisvinkkelistä pahalta.

Mutta pussinokka oli sitkeä lintu. JYP jäi kolmannen erän alussa kuin seisomaan ja Jesse Saarinen viimeisteli 2-1 -kavennuksen vajaan minuutin pelin jälkeen. Sen jälkeen JYP toki meni menojaan ja kiskoi 4-1 -voiton, mutta ei se helpolla tullut.

- Sitkeä on Pelicans. Mutta meidän osalta yksi kauden ehjimmistä suorituksista. Hyvää peliä tasakentällisin, erinomaista alivoimaa ja murhaavan tehokasta ylivoimaa. Hieno ilta, paljon onnistujia, päävalmentaja Marko Virtanen luonnehti.

JYPin päätöserän maaleista vastasivat uransa ensimmäisen liigamaalin viimeistellyt tulokaspuolustaja Alex Lindroos sekä uransa 145. osuman sivaltanut kapteeni J-P Hytönen. Hytösen JYP-tehot kirjataan nyt lukemin 145+195=340. Hän on enää pisteen päässä kaikkien aikojen JYP-pörssin kärkipaikkaa pitävästä Antti Virtasesta, joka keräsi aikanaan tehot 137+204=341.

- On ollut hienoa edustaa kotikaupungin joukkuetta näin pitkään, että on tuollaisen pistemäärän saanut aikaiseksi. Kyllähän siellä täytyy olla hyviä kausia ja hyviä pelejä joukossa, Hytönen "revitteli".

- Jos pelataan hyvin ja omakin peli kulkee, niin enköhän minä vielä "Vemmun" ohi pääse, hän otaksui.

Lindroos voitti luistelukisan

Alex Lindroos pelasi aiemmin kaudella kymmenen ottelua lainasopimuksella Pelicansin riveissä. JYP-debyytti nähtiin viikko sitten ja nyt räpsähti siis ensimmäinen maali.

- Päätin, että voitan kerrankin vanhan kaverini Iikka Kangasniemen luistelukilpailussa. Sitten vain pistin siniviivalta lämärillä maalia päin ja meni sisään onneksi, Lindroos selvitti.

Suurimman osan kaudesta Heinolan Peliitoissa kiekkoillut Lindroos on tottunut mestiksessä 26-29 minuutin peliaikoihin. Liigassa vastuuta on tullut niukemmalti, tänään vajaat 12 minuuttia.

- Pelirytmin kanssa on varmasti vähän haasteita, kun hän on pelannut niin isoja minuutteja Peliitoissa, päävalmentaja Virtanen arvioi.

Hyväntuulinen pakkijärkäle ei ole haasteita huomannut.

- Aika hyvin olen löytänyt rytmin täälläkin. Hyvällä energialla pystyy painamaan hommia, Lindroos myhäili.

22-vuotias puolustaja ennätti debytoimaan CHL:ssa lokakuussa, kun JYP matkusti Valko-Venäjälle nuorella ryhmälle melko merkityksettömään alkulohkon päätöskamppailuun. Lindroos ei vielä tiennyt, onko vastuuta luvassa tiistaina, kun JYP jahtaa finaalipaikkaa välierien jälkimmäisessä osaottelussa Trinecissä.

- En tiedä yhtään. Tässä on menty koko kausi päivä kerrallaan. Katsotaan miten käy, Lindroos tuumasi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .