Hurrikaanien hymyilevä härkä varasti valokeilan – ”Harjoittelin kesän yleisurheilijoiden kanssa”

Kaksi maalia iskenyt Robert Rooba tahditti JYPin kauden avausvoittoon johtanutta marssia. HIFK kaatui lukemin 4–2 (1-2, 3-0, 0-0).

Perjantai oli pedattu JYPin paluumuuttajieni näytökseksi. Yli 4000 katsojaa oli pakkautunut seuraamaan etenkin seuraikoni Jarkko Immosen paluuta liigajäille. Pääosan liiga-avauksessa varasti kuitenkin hurrikaanipaitojen hymyilevä härkä Robert Rooba. 

Raamikas laituri väläytti monikäyttöisyyttään osumalla ensin avauserässä ylivoimalla maalinedustalta. Seuraava syntyi heti toisen erän alussa, kun Rooba haastoi vahvasti vastahyökkäksessä ja laukoi kiekon tulisesti ylänurkkaan. 

Kypärätemppukaan ei olisi ollut suoranainen vääryys.

– En yhtään jäänyt kaipaamaan sitä kolmatta. Ei näitä liigamaaleja liikaa ole uralla tullut, uransa maalimäärän yhteentoista nostanut Rooba naurahti.

Maaleillaan Rooba antoi vahvan viestin osaamisestaan. Virolainen ei ole varmasti valmis hautautumaan alempiin ketjuihin, vaikka hyökkäysosasto kauden mittaan sairastuvan tyhjentymisen myötä saakin täytettä.

Väkevät otteet ovat seurausta kesällä fysiikkapuolelle haetuista uusista virikkeistä.

– Harjoittelin koko kesän yleisurheilijoiden kanssa. Siinä sai myös henkisesti erilaista tekemistä. Siten oli helpompi tulla elokuussa takaisin.

JYPin vahva alku vaihtui mustaan minuuttiin

Ei ollut mikään yllätys, että HIFK oli avauserässä lirissä JYPin kanssa. Immosen paluun luoma lataus huokui yleisöstä, mikä tarttui myös joukkueeseen. Väkevää alkua ilmensi Liigan kevytrakenteisin pelaaja Jerry Turkulainen, joka innostui jopa taklauspuuhiin fanipäädyn iloksi. 

– Olen tyytyväinen, miten joukkue sai juonen päästä kiinni siitä, mitä on arvojemme mukainen pelaaminen päävalmentaja Marko Virtanen kiitteli.

Rooban osuman jälkeen valkonututkin pääsivät peliin mukaan. Vierailijat antoivat lopulta päätösminuutilla myrskyisän varoituksen tulivoimastaan. 

Ensin Teemu Eronen kuittasi JYPin lepsun puolustamisen tasoitusmaalin muodossa. Heti perään HIFK kuittasi entisen helsinkiläispeluri Juuso Puustisen rangaistuksen, kun Juha-Pekka Haataja tulitti johtomaalin ylivoimalla vain 13 sekuntia ennen päätöstä.

Suomela ajoi HIFK:n ahdinkoon

HIFK:n kortit levisivät toisessa erässä pöydälle Rooban tasoitusmaalin jälkeen. Ryhmän puutteellinen puolustusalueen puolustuspelaaminen oli paljastunut jo ennen liigakauden alkua. JYP käytti ryhmityksen päätöntä perässä pyörimistä tylysti hyväkseen.

Esimerkkiä näytti Antti Suomela, joka osui erän kuluessa kahteen otteeseen. Keskushyökkääjä osoitti, että edelliskauden maalivire ei varmuudella tule jäämään kuplaksi. Suomela aisti ihailtavasti omat tilaisuutensa, vaikka matkaan tarvittiin ripaus onneakin.

– Välillä se kauden ensimmäinen tulee tuollaisella tuurilla – tolpan kautta selkään ja sisään, Suomela kuvaili.

Täysin virheettömästi eivät jyväskyläläisetkään pelanneet. HIFK sai luotua tukun tekopaikkoja, jotka olivat kaikki enemmän tai vähemmän JYPin huolimattomuuden seurausta.

Tästäkin huolimatta JYP pystyi pääsääntöisesti osoittamaan, että iskukyky on olemassa heti alkukaudesta.

– Saimme Zugissa oppitunnin, jonka kautta pääsimme palaamaan voittavan tekemisen äärelle, Virtanen summasi.

Helsinkiläiset saavat sauman revanssille jo lauantaina. Kolmannessa erässä HIFK väläytteli hetkittäin, mikä lupaa seuraavasta kohtaamisesta varmasti tasaista ja repivää iltapuhdetta. 

– Tykkään kyllä pelata HIFK:ta vastaan, varsinkin kun saa ottaa ja antaa taklauksia, Suomela sanaili.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Marjamäki jatkaa Jokereiden päävalmentajana kevääseen 2022 – Jari Kurri: "Vahva luotto Marjamäen osaamiseen"

Stanley Cup riitti näytöksi – mestarimaalivahti vältti välimieskäsittelyn ja sai mieluisan jatkosopimuksen St. Louisiin

JYPin mestarivalmentaja Dufva kertoo, miksi Vatanen nousi aikanaan suoraan junioreista ykköspariin – "Se oli tarkkaan harkittu rikos"

Tätä NHL-tähteä et löydä sosiaalisesta mediasta – kovia minuutteja keräävä Sami Vatanen kertoo, kuinka hän suhtautuu kesän suuriin muutoksiin

Konkarihyökkääjä Filppula onnellinen paluustaan Detroitiin – "Kahden vuoden sopimus ratkaisi paljon"

Patrik Laine nauttii paineetta kesästä – "Jossain vaiheessa tulee jonkinlainen sopimus"

Montrealin suomalaiskaksikko hakee uutta NHL-sopimusta välimieskäsittelystä

Olli Määttä on kokenut urallaan enemmän vastoinkäymisiä kuin moni muu, mutta hän ei valita – Vuodet Pittsburghissa opettivat paljon, mutta nyt kaikki muuttuu

Ex-JYP-hyökkääjä lopetti haluamattaan pelaajauransa, siirtyy nyt valmennustehtäviin – "Ne olivat parhaat vuodet urallani"

JYPin tuoreella toimitusjohtajalla on jo ideoita mahdollisiin muutoksiin – Säästökuuri-mielipide ei ole muuttunut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.