Huvila, huussi ja hurrikaani – JYP on havahtunut, mutta korjausliikkeet vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä

JYPillä on edessään Huvila & huussi -kausi.

Kaipaa kaiketi selitysosiota, koska koskaan ei voi olla varma, toljottavatko hurrikaaniseurakunnan nälkäiset sielut läpensä kyseistä tv-sarjaa.

Formaatin idea on yksinkertainen. On vanha, kunnostusta kaipaava mökkirakennus, jonka iloilmeinen remonttiryhmä takoo ja nikkaroi ehdaksi ja moderniksi.

Huvila & huussi kaukalossa: on vanha, kunnostusta kaipaava JYP, jolle on valittu omat remonttireiskansa, -pekkansa ja -ristonsa. Tarkoitus on korjata ja nykyaikaistaa.

Tv-sarjassa kaikki natsaa käden käänteessä, niin että loppukuvissa porukka vähän vaivaannuttavasti pyörittelee silmiään ja kiljahtelee onnesta. JYPin rakennuspaikalla asetelma ei ole näin saletti. Kukaan ei takaa, paljonko projekti vie aikaa.

Eikä sitä, onko lopputulos hymyilyttävä vai itkettävä.

 

Huhtikuu 2013.

Hippoksen hallissa pelattiin Liigan pronssiottelu, joka muistetaan puolustaja Kalle Koskisen jäähyväisnäytöksenä. Se oli myös valmentaja Jyrki Ahon toistaiseksi viimeinen palvelus JYPille.

Nyt arvioituna hurrikaaniyhteisö oli tuolloin jääkiekkoseurallisena pakettina lakipisteessään. Se oli voittanut mestaruuden sekä vuotta että neljä vuotta aikaisemmin. Seura vaikutti vakaalta ja varmalta.

Mikäpä sitä hetkauttaisi?

Juuri tähän kysymykseen tiivistyy jama, jossa jyväskyläläisseura tänään hämmästelee itseään. Mikäpä sitä, mikäpä meitä hetkauttaisi, JYPissä ajateltiin keväällä 2013. Hyvin on sujunut, mallikkaasti sujunee jatkossakin.

Kysymys ei ollut välttämättä ylimielisyydestä. Enemmänkin inhimillisestä tuudittautumisesta. JYP pyrki pitämään kiinni laadusta, mutta hairahtui ajattelemaan, että laatu on itsestään selvä jatkumo. Että jokainen päätös on ilman muuta laadukas päätös.

Meni kuusi vuotta ennen kuin seura huomasi, että näin ei ehkä ollutkaan.

Vuonna 2013 JYP sukelsi huomaamattaan sumuun. Sinänsä se navigoi edelleen taitavasti, mutta jossain – viimeisessä silauksessa ja tarkkuudessa – ote herpaantui.

Tilanne hämäsi. Välieräpaikat, CHL:n mestaruus ja nimivahvat joukkueet hämäsivät. JYP oli edelleen kelpo joukkue ja seura, urheilullinen ja tekevä, mutta jostakin raosta oli alkanut vuotaa. Ja se rako suureni.

Näin jälkikäteen analysointi on helppoa. Ehkä seura olisi pystynyt läpivalaisemaan itsensä jo aikaisemmin, mutta kaikki ajattelivat, että siihen ei ole tarvetta. Ei oikein aikaakaan. Kuukaudet menivät ja rutiinit imaisivat.

Merkit olivat kuitenkin nähtävissä. Marko Virtanen oli ja on (hämmästyttävää, että hän ei ole ilmestynyt minkään joukkueen vaihtoaitioon) hyvä jääkiekkovalmentaja, mutta JYP oli Liigan tulokaskäskijälle liian paljon liian varhain. Virtanen ajoi, aivan oikein, sisään modernia pelitapaa, mutta se ei loksahtanut. Valmentaja ei onnistunut tärkeimmässä: pelaajien sitouttamisessa.

Ja juuri tappiin asti sitoutuminen oli ollut JYPin tavaramerkki.

Lisäksi paljon muuta. Urheilutoimenjohtaja Jukka Holtarin taikasormi ei ollut enää entisellään, toimitusjohtaja Kari Tyni haeskeli jo reittiä hurrikaanitoimistolta ulos, puheenjohtaja ja napamies Jukka Seppäsen fokus alkoi suuntautua Hippos2020-projektiin.

Yhteenlasku antoi lopputulokseksi virhepäätelmiä. Vääriä valintoja, vääriä linjanvetoja. Sitä kautta aneemisuutta pelaamiseen ja taloudenpitoon. Ratkaisut eivät olleet loppuun asti harkittuja. Joukkuetta pönkitettiin takuuvarmoiksi ajatelluilla paluumuuttajilla, valmennus annettiin kokemattomiin käsiin (Lauri Merikivi), toimistolle haettiin nuorta ideointia ja dynamiikkaa.

Kukaan ei nähnyt tai ehtinyt katsoa, että jääkiekko pelinä ja bisneksenä puhalsi jo oikealta ja vasemmalta Jyväskylän ja JYPin ohitse. Että eläminen kaikkinensa oli käynyt liian kalliiksi. Hurikkaaniyhteisö karahti voimakkaasti miinusmerkkisiin tilinpäätöksiin. Uusimman tilinpäätöksen yllätys oli se, että D Teamin ja JYP-Akatemian yhdeksänvuotinen vaellus alaskirjattiin vasta kesällä 2019.

Akatemia oli haudattu jo kaksi vuotta aikaisemmin. Ajatus oli hieno: pelaajien hautominen liigajoukkueelle. Valitettavasti reki oli raskas ja vielä valitettavammin iso osa haudutetuista pelaajista siirtyi muihin liigaseuroihin.

 

Nyt sitten. JYP ei ole villi ja vapaa kuin Vehniän nautalauma yhden kesän oli. Seura ajautui harhailuvuosinaan aitaukseen, josta ei ihan heti pääse ulos. Jääkiekkojoukkueen uudistaminen vie enemmän aikaa kuin kirmaavien nautojen takaisin hätistely.

Kaikki voitava on tehty. Toimitusjohtaja on uusi: Risto Korpela. Urheilutoimenjohtaja on uusi: Mikko Viitanen. Päävalmentaja on uusi: Pekka Tirkkonen. Joukkuetta on nuorennettu niin maksimaalisesti kuin se pitkien sopimusten puristuksessa ylipäätään oli mahdollista.

Näin oli tehtävä. Oli haettava uusi alku, vaikka lähes koko orkesterijohdon yhtäaikainen vaihto merkitsee yleensä hetken tasapoljentoa. Rytmin hakeminen ja maaperän tunnustelu ottaa aikansa.

Vastuutriossa on iso annos potentiaalia, mutta ongelma on se, että operointivara oli ennen nyt alkavaa kautta kapea. Vanhat sitoumukset ja ennen kaikkea talouden sakkaaminen eivät ole rakennusvaiheessa tarjonneet juurikaan liikkumavaraa. Pelaajabudjettia on leikattu sadoilla tuhansilla euroilla. Siksi nikkarointi ei käy samalla tavalla käden käänteessä kuin huolettomassa tv-formaatissa.

Pekka Tirkkonen ei ole messias eikä välttämättä edes taikuri, mutta JYPin pelastajaksi hänet on nyt valittu 

 

JYP on herkässä tilassa, monessa mielessä. Jyväskylän jääkiekossa haetaan nyt uutta identiteettiä. Samalla katsastetaan, onko seurasta vielä Liigan isojen sakkiin vai onko keskisuomalaisen lätkän omin paikka sarjan aina vähän harmaassa alemmassa keskikastissa.

Tässä mielessä edessä oleva kausi on tärkeä. Oleellisinta ei ole, että joukkue taistelisi keväällä mitaleista, oleellisinta on, että Hippokselle palaa raikkaus ja hauskuus. Ja se sitoutuneisuus, jota ilman JYP ei tule koskaan menestymään.

JYP ei nosta huhtikuussa mestaruuskannua, sitä tuskin nähdään välierissäkään. Viime kevään kurjuudesta on kuitenkin pistettävä paremmaksi. Puolivälieräpaikka olisi kairattava. Sen verran menestystä uskottavuuden palauttamisprojekti heti vaatii.

Suurten asema ei horju – näin Liigan runkosarjassa käy 

 

Merkittäviä muutoksia on tulossa.

Seuran iso pomo Jukka Seppänen halajaa jo sivummalle. Vuodet kiekkoseuran turvaajana ovat olleet hienoja – mutta myös haasteellisia ja raskaita.

Siinä vaiheessa, kun mutkille joutunut Hippos2020-hanke nytkähtää rakennusvaiheeseen, Seppänen saattaa nähdä maljansa täyttyneen. Todennäköistä on, että hän antaa JYPissä päävastuun muille.

Se on suden hetki JYPille. On löydyttävä uusi raskassarjalainen tai uudet raskassarjalaiset. Intohimo- ja talousruudun täyttäminen ei ole helppo tehtävä, vaikka Seppänen ja Esa Polas yhtiöineen omistajajoukoissa pysyisivätkin.

Sitten on Hippoksen uusiminen. Monitoimiareena on mahdollisuus pitää JYP Liigan kärkijoukoissa, pikkuhiljaa myös välttämättömyys. Isoja hallihankkeita ja -visioita pyöritellään monella liigapaikkakunnalla.

Uusi areena ei ole JYPille suoranainen kultakaivos, mutta ilman sitä toimintaympäristö muuttuisi kilpailijoihin nähden muutamassa kaudessa kestämättömäksi.

 

Mutta nyt on hollilla yksi uusi kiekkokausi kausien loppumattomassa jonossa. Lienee niin, että raivoikkaimmankin hurrikaanifanin kannattaa suhtautua Huvila & huussi -sesonkiin realistisen maltillisesti.

Voi hyvinkin olla, että huussi tulee nikkaroitua valmiiksi. Huvilan kanssa vierähtänee sen sijaan useampi kausi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .