Ilves-laituri Meskanen merkkipaalustaan – "Tuli vähän puolihuolimattomasti"

Ilves-laituri Ville Meskasen tykki on alkanut lämmetä tamperelaisten kannalta juuri sopivasti ennen pudotuspelien alkua.

Meskanen iski viikonlopun HIFK-kaadossa kahdesti ja tiistain 3–1-kotivoitossa Ässiä vastaan kerran. Samalla Pohjois-Amerikassa kauden avannut Meskanen rikkoi urallaan sadan runkosarjapisteen rajan.

–  Pienenä poikana haaveilin, että jos joskus edes pääsisi liigaa pelaamaan. Nyt on sata pistettä tullut vähän kuin puolihuolimattomasti. Hieno miettiä, miten paljon on saanut aikaiseksi, Meskanen iloitsi.

Myös Ilves-kapteeni Eemeli Suomen pistetahti lupaa hyvää pudotuspeleihin, sillä tiistaina pisteet 1+1 kerännyt Suomi taistelee yhä pistepörssin voitosta.

–  Voi olla, että Hämeenlinnassa tullaan hakemaan pelejä Eemelin kautta vähän enemmän, Meskanen hymyili.

Ässät taistelee kahdella viimeisellä kierroksella siitä, tuleeko pudotuspelien avauskierroksella vastaan HPK vai JYP. Trendi on heikko, sillä porilaisilla on vain yksi voitto viidestä viimeisestä ottelusta. Tiistaina harmia aiheutti myös maalivahti Sami Aittokallion pelikunto avauserän jälkeen.

–  Oliko nyt pahoinvointia vai kramppaamista, mutta ei pystynyt ensimmäisen erän jälkeen jatkamaan. Pitää nyt tutkia, mikä on tilanne, päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.