Ilves-luotsi Tuokkola kiitteli Kolppasta pisteistä

Vakavasta puolustajapulasta kärsivä Ilves kaatoi vakavasta tehottomuudesta kärsivän Lukon 2-1 (1-0, 0-0, 1-1) torstain Liiga-ottelussa Tampereella.

Ilves oli jäätyä päätöserän 2-0-johtoasemassa tiistain JYP-ottelun tapaan, mutta tällä kertaa potku riitti päätösvihellykseen.

Varsinkin maalivahti Ville Kolppanen (39 torjuntaa) ansaitsi sulan tai kaksi hattuunsa.

- Kolppanen oli ihan muuri. Saadaan kiittää häntä näistä pisteistä, Ilveksen valmentaja Tuomas Tuokkola sanoi.

Lukon käskyttäjä Risto Dufva joutui taas hämmästelemään joukkueensa tehottomuutta, sillä neljässä ottelussa on syntynyt vain neljä maalia.

- Niin kauan kuin yritystä on, se voi olla myös vastustajan maalivahdin hyvyyttä, Dufva kehaisi Kolppasta.

Myös liigadebyyttinsä Lukon maalilla tehnyt Oskari Setänen onnistui. Daniel Corson onnekas pomppumaali avauserässä ja Ville Korhosen maaliin siivoama irtokiekko päätöserässä jäivät ainoiksi tahroiksi.

Lukon 1-2-kavennuksen viimeisteli Jerry Ahtola ylivoimamaestro Petteri Nummelinin syötöstä.

Ilvekseltä puuttui ottelusta seitsemän puolustajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

NHL oikaisee suoraan pudotuspeleihin – katso tästä ensimmäiset otteluparit

Hovi hylkäsi "rivakasti" autolla startanneen Jukurien puheenjohtaja Toivakan syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta – tuomio liikenneturvallisuuden vaarantamisesta jäi voimaan

Liiga aikoo pelata täyden runkosarjan – toiveissa myös aloitus normaalina ajankohtana

NHL kaavailee keskittävänsä ottelut 8–9 jäähalliin

Legenda mikä legenda – J-P Hytösestä kuoriutui JYPin näköinen pelaaja, joka pääsi toteuttamaan kaikki lapsuuden unelmansa

Jääkiekkovalmentaja Tomi Lämsä sai potkut, piti sapattia, katosi kuvasta mutta on nyt elämänsä haasteen edessä – "Enää en kuuntele seurajohtajien juhlapuheita"

Jääkiekon SM-liiga palaa Maikkarille – vain yksittäisiä otteluita ilmaiseksi, loput maksullisilla kanavilla

Puoli vuosisataa sitten nähtiin yksi kiekkohistorian ikonisimmista osumista: "Olen muistellut sitä miljoonia kertoja"

Palokan Kiekosta maajoukkueeseen ja Las Vegasin julkkispiireihin – Oula Palve puhuu mielellään jääkiekosta, mutta vaikenee rakkaudestaan amerikkalaiskaunottareen

Jääkiekon MM-kisalippujen ostajille rahat takaisin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.