JYP eteni välieriin kuumasta pudotuspeliparista

JYPin päävalmentajan Risto Dufvan sanoihin "enemmän tunnetta ja enemmän taistelua kuin viime vuoden finaaleissa" oli helppo yhtyä jääkiekon SM-liigan puolivälieräsarjan JYP–Kärpät jälkeen.

Kuten edelliskeväänä, myös tällä kertaa JYP oli Kärppiä parempi. Nyt paremmuuden selvittämiseen tarvittiin seitsemän ottelua, kun JYP illan 2–0-kotivoittonsa jälkeen meni välieriin voitoin 4–3.

Jyväskyläläisten sankareina hääri kolme hahmoa yli muiden. Jo neljännen alivoimamaalinsa tällä kaudella survonut Olli Sipiläinen, ensimmäisen liigamaalinsa upottanut Antti Jaatinen sekä huikean nollapelin 30 torjunnalla pelannut Pekka Tuokkola.

– Onni oli tänään meidän puolella, aiemmin on tuntunut, että kiekko pomppii Kärpille. Nyt on helpottunut olo, ja tämä ilta nautitaan tästä, Sipiläinen kuvaili.

JYPin voitonavaimiin lukeutui Kärppien pelottavan ykkösnyrkin tilkitseminen. Pavel Rosan taiturimaisia käsiä saatiin ihailla jälleen läpi ottelun, mutta maalin saakka Rosakaan ei kiekkoa saanut.

JYP kohtaa ylihuomenna TPS:n. KalPa isännöi toisessa välieräparissa HPK:ta.