JYP opettelee syömään vasemmalla kädellä

Aikanaan neljä kautta JYPin puolustuksessa häärinyt Harri Laurila palasi seuran palkkalistoille 19 vuoden tauon jälkeen viime keväänä. JYP-taival osa kaksi on kestänyt nyt puoli vuotta ja paluu Hippokselle on maistunut.

– Hyvältä on tuntunut, kaikki on ollut sitä, mitä odotinkin, Laurila tuumaa.

– Joskus vuodenvaihteessa Veltsu (päävalmentaja Marko Virtanen) minua tähän kysyi ja silloin puhuttiin jo kuviot selväksi, hän lisää.

Harjoitustilanteissa entinen maajoukkuepakki tuohuaa luonnollisesti paljon puolustajien kanssa, mutta otteluissa Laurilalla on "päältäkatsojan" rooli, vaikka hän kakkosvalmentaja onkin. Päävalmentaja Virtanen peluuttaa hyökkääjät ja ja valmentaja-joukkueenjohtaja Ari-Pekka Siekkinen puolustajat.

– Otteluissa hoidan meidän tilastoinnin esimerkiksi maalipaikoista ja aloituksista. Lisäksi katson vähän vastustajan tekemisiä ja pyrin jakamaan sitä tietoa muulle valmennusryhmälle. Se on minun tietysti helpompi hoitaa, kun ei ole peluutusvastuuta, Laurila selvittää.

Peluutusvastuuseen vasta toista kauttaan liigassa valmentava Laurila ei juuri nyt hingu.

– Tämä oli aika luonnollinen työnjako. Veltsu haluaa peluuttaa hyökkääjät ja Kenkä peluutti pakkeja jo viime kaudella, hän täsmentää.

Keittoa poskille

JYPillä on ennen marraskuun maajoukkuetaukoa jäljellä vielä kaksi ottelua. Perjantaina matka vie Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi ja lauantaina Hippoksella käy kylässä Pelicans. 19 ottelun jälkeen hurrikaanipaidoilla on plakkarissa 32 pistettä ja sarjataulukon kuudes sija. Neljä seuraavaa joukkuetta (Jokerit, Pelicans, Tappara ja SaiPa) mahtuvat kolmen pisteen sisään, sarjakärki Kärpät on nykäissyt kaulaa jo yhdeksän paunaa.

Tulokseen JYPissä ollaan kohtuullisen tyytyväisiä, mutta tapaan ei. Esimerkiksi päävalmentaja on antanut välillä joukkueelleen julkisestikin melko kovasanaista satikutia.

– Eihän valmentaja voikaan olla tyytyväinen kuin korkeintaan keväällä, jos on voitettu se viimeinen peli, Laurila virnuilee.

– Tasaisuus on puuttunut otteista. Ehjiä, hyviä otteluita ei ole montaakaan. Tiistain Ilves-ottelu Tampereella oli kauden parasta JYPiä, hän arvioi 5–2 -voittoon päättyneeseen kamppailuun viitaten.

JYPissä on käynnissä pelitavan muutosprosessi. Äärimmäisen suoraviivainen pystysuunnan kiekko on periaatteessa heitetty romukoppaan, mutta toisaalta absoluuttisesta kiekkokontrollistakaan ei ole kyse. Reagointi kiekollisena ja kiekottomana on villakoiran ydin. Vaikka joukkueessa on erilaista lätkää pelanneita uusiakin kasvoja, on yhä jäljellä liuta vanhoja "traktorin osia".

– Jos oikeakätinen alkaa yhtäkkiä syödä keittoa vasemmalla kädellä, niin kyllähän se alkuvaiheessa poskille menee, Laurila heittää vertauksen.

Ei paniikkkia

JYP siis opettelee yhä vasurilla lusikoimista, mutta ei missään paniikkitunnelmissa.

– Joukkueessa on paljon kokeneita pelaajia. Heidänkin viestinsä on ollut, että ei pelaamisen tarvitsekaan olla vielä valmista. Oikeastaan se olisi huolestuttavaa, jos kaikki olisi valmista jo nyt, Laurila näkee.

Materiaalinsa puolesta JYP on eräs mestariehdokkaista ja vaikka runkosarjaa on takana jo liki kolmannes, on vielä viime kierroksillakin nähty muutamaan otteeseen päämäärätöntä poukkoilua. Tai jos ei päämäärätöntä, niin poukkoilua kuitenkin.

– Meillä on vahva usko siihen, että ollaan oikealla tiellä. Maalipaikat on voitettu melkein joka ottelussa, kyllä se jossain vaiheessa kantaa enemmänkin hedelmää, Laurila uskoo.

Liigakauden alla pelatuissa European Trophyn alkulohkon otteluissa JYP oli vahva ja eteni ansaitusti lopputurnaukseen. Se oli hurrikaanipaidoille selkeä tavoite, toisaalta moni joukkue ottaa euroturneen harjoittelun kannalta. Laurilan mukaan valmiin näköiset europelit olivat pieni optinen harha.

– Pelitempo liigassa on selvästi kovempi ja onhan siinä aina sekin puoli, että jokainen joukkue ei välttämättä ollut yhtä tavoitteellisesti mukana kuin me, Laurila pohtii.

Mutta, mutta. Silmiä hivelevän dominoivaa lätkää on kuitenkin tällä kaudella vielä tarkoitus esittää.

– Sitten kun meidän peli on valmista, niin se näyttää liigassakin samalta kuin europeleissä, Laurila uhkailee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.