JYP-pomo Jukka Seppänen päivänä numero 1 jälkeen kaaoksen: "Yhdenkään pelaajan paikka ei ole enää sementoitu"

Keskiviikko oli JYPin yhteisössä päivä numero 1 jälkeen kaaoksen.

Yksi aikakausi seuran historiassa päättyi tiistaina Raumalla. Uusi käynnistyi, kun hurrikaaniyhtiön puheenjohtaja Jukka Seppänen piti seuraavana päivänä joukkueelle palaverin Hippoksen pyhimmässä eli pukukopissa.

– Pettynyt fiilis, Seppänen kertoi.

– Tosin en usko kenellekään olleen järkyttävä yllätys, että putosimme playoffeista tässä vaiheessa ulos. Itse kukin on sisimmässään tiennyt, että ihmettä ei tapahdu.

Omasta tunnereaktiostaan Seppänen yllättyi.

– Olin tiistain tappion jälkeen helpottunut, JYP-pomo tunnusti.

– Se kertoo kauden äärimmäisestä raskaudesta. Syksystä asti olemme olleet jonkinlaisessa saattohoidossa.

Ei sentään. Kuolemaa JYP ei lähesty.

– Akuuttia hätää ei ole, Seppänen huomautti.

– Eikös se ole sama, onko pää kolme vai kaksi metriä veden alla, hän ironisoi.

Seppäsen mukaan JYPin ei tarvitse miettiä parin muun jyväskyläläisseuran (Kiri ja JJK) kaltaisia ratkaisuja.

– Lupaavaa tässä on se, että neuvottelut Hippoksen monitoimiareenan vuokrasopimuksesta sujuvat nyt hyvässä hengessä.

– Hippoksen sopimus on rakenteellisesti JYPin seurahistorian tärkein paperi. Se tulee määrittämään toiminnan tason ja aseman suhteessa Suomeen ja Eurooppaan.

Seppänen oli analyysissaan itsekriittinen.

– Kausi oli pannukakku ilman hilloa, hän tiivisti.

Syitä ei ole vielä pilkottu ja pistetty pinoon, mutta selvä aihio on olemassa.

– Isommassa kuvassa näen muutamalta vuodelta trendin, että meillä on ollut ihan hyvät ajatukset ja suunnitelmat, niiden toteuttaminen vain on valunut kestämättömälle tasolle, Seppänen ruoski.

– Tämä koskee koko organisaatiota, minusta lähtien. Olenko keskittynyt viimeiset kaksi vuotta liikaa Hippos-hankkeeseen? En tiedä. Joka tapauksessa minun tehtäviini kuuluvat ohjaaminen, vaatiminen ja valvonta – se että asiat tehdään, kuten on sovittu. Tässä suhteessa toimintani on ollut ala-arvoista.

Seppäsen mukaan organisaatio on antanut asioiden vain soljua, vaikka on nähnyt, että kaikki ei mene putkeen.

– Onko se mukavoitumista? Varmaan jotain sellaista.

– Onko se inhimillistä? Ehkä joo.

– Onko se hyväksyttävää? Ei.

– Kilpailemme Liigassa Ferrareiden kanssa. Jos oma kone ei ole tiptop-trimmattu, tulos on tässä.

Seppänen hakee vertauksen maastohiihdosta.

– Kun takaa-ajokisassa kärki kiskaisee sinuun viiden metrin raon, se on kohta revennyt 60 metriksi.

– Meille asetelma oli henkisesti liian raskas. Lopulta oli ihan sama, olisimmeko pelanneet modernia vai kivikautista lätkää. Jääkiekossa ei ole yhtään pelitapaa, jolla voi pärjätä, jos häviät kaikki kaksinkamppailut. Eli jos perusasiat eivät onnistu.

Seppänen näkee pelin tason seurauksena organisaation taudista.

– Se tauti meitä on vaivannut useamman vuoden.

Yhden positiivisen asian Seppänen onnistuu JYPin tilanteesta kaivamaan.

– Vuodenvaihteessa näytti uhkakuvalta, että seurasta lähtee samaan aikaan pois useita avainihmisiä.

– Nyt se tuntuu hyvältä mahdollisuudelta ja välttämättömyydeltä.

JYP hakee täysin uutta lähtöä.

– Linjaus on vielä kesken, mutta selvää on, että mitä tahansa teemmekin, tekemisen tasoa on nostettava huomattavasti.

Joukkueessa viedään läpi sukupolvenvaihdos, tavalla tai toisella.

– Tosin en usko siihen, että ikä estäisi sinua olemasta kunnossa. Kysymys on siitä, miten paljon olet valmis tekemään töitä ja sitoutumaan.

– Isoin henkinen muutos tulee olemaan se, että jokaisen pelaajan on ansaittava paikkansa nimestä ja numerosta riippumatta. Enää mikään ei ole sementoitu.

JYP etsii päävalmentajaa, urheilutoimenjohtajaa ja toimitusjohtajaa.

– Tulokkaat kyseenalaistavat vanhaa ja tuovat uutta, Seppänen totesi.

Valinnoille ei ole aikataulutettua käsikirjoitusta.

– Ehkä ensimmäisenä tulee valmentaja. Valintaa ei ole tehty, mutta prosessi on jo pitkällä.

Näin sanottuaan Seppänen mietti omaa asemaansa.

– En ole viime vuosina nähnyt työssäni kovin suuria onnistumisia.

Aiotko jäädä sivuun?

– Olen ajatellut niin, että kun jäljellä ovat vain hallitus ja minä, hoidetaan nämä rekrytoinnit ja pohditaan omaa tilannetta sitten.

– En voi ajatella, että jos vuonna 2012 meni hyvin, sitten voi vetää kymmenen vuotta vihkoon.

Kaaoskauden tilinpäätös ei tule ilahduttamaan.

– Se painuu satoja tuhansia euroja miinuksen puolelle, ei kuitenkaan viimevuotisiin lukemiin (407 000 euroa), Seppänen paljasti.

– On kiitettävä yleisöä. Se on käynyt hallilla niin, että talous ei romahda, vaikka seuran toiminta romahtikin.

JYP-päällikön kiitos lähtee myös vt. toimitusjohtaja Kari Tynille.

– Ilman hänen kokemustaan ja jämäkkyyttään oltaisiin pahemmassa liemessä.

Millaisen JYPin Seppänen haluaa?

– Sellaisen BMW rivikutosen, joka menee eteenpäin kuudella sylinterillä eikä ole yksivetoinen.

– Sellaisen, joka hurisee tasaisesti ja jossa on ytyä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .