JYP puhkoi Lukko-seinän

JYP näytti illan myöhäispelin kunniaksi, että jos päätä tarpeeksi kauan takoo seinään, niin kyllä siihen vääjäämättä ainakin pieni lovi syntyy. JYP louhi vähän isomman repeämän Lukon kustannuksella.

Symbolisen seinän rooli oli varattu Lukon maalivahti Mika Noroselle. Käsittämättömät 54 torjuntaa kerännyt Noronen venyi ja paukkui kiekkojen tielle, mutta kolme löysi tiensä Norosen selän taakse. Juha-Pekka Hytönen livautti vielä yhden tyhjään maaliin.

Kapellimestarina JYPin orkesterissa toimi Jani Tuppurainen. Lennokkaasti esiintynyt kultakypärä teki toisessa erässä ratkaisevan 1-1-tasoitusosuman, joka käänsi ottelun suunnan lopullisesti. Maalinteko-ongelmista kärsivälle joukkueelle tuo osuma oli elintärkeä.

- Painotettiin sitä, että röyhkeästi pitää mennä maalille, koska sieltä ne maalit syntyy. Tänään olis ollut mahdollista tehdä vaikka kahdeksan maalia enemmän, mutta ennen kaikkea tärkeät kolme pistettä saatiin, iloinen Tuppurainen kommentoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.