JYP teki sen mitä pitikin ja RD:n tulikoe päättyi kolmeen pisteeseen – katso ottelun maalit tästä

JYP otti täydet kolme pistettä päävalmentaja Risto "RD" Dufvan paluupelissä perjantaina.

Vastassa Jyväskylän Hippoksella oli HIFK, jonka JYP voitti numeroin 3–1 (1–0, 2–1, 0–0).

Katso tästä JYP–HIFK-ottelun maalikooste:

 

1. erä

Peli ehti vanheta vain minuutin ja 44 sekuntia, kun kiekkoa kaivettiin ensimmäisen kerran JYPin maalista. HIFK-kapteeni Lennart Petrellin ohjaus kuitenkin hylättiin korkeana mailana. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että JYP oli ottelun ensimmäiset vaihdot aivan köysissä. Hylätyn maalin jälkeen kotijoukkue selviytyi suurimmasta hädästään, mutta hyökkäyspeli oli tukossa ensimmäiset lähes kahdeksan minuuttia.

Sitten yksi nopea pelinkääntö omalla siniviivalla vei JYPin 1–0-johtoon. J-P Hytönen jallitti senttereiden taistossa Tommi Santalaa, pelasi kiekon vauhtiin Samuli Ratiselle, joka porhalsi ohi tuoreen HIFK-hankinnan Joonas Lyytisen. Sen jälkeen Ratinen uitti kiekon Atte Engrenin längistä reppuun. Syöttöpiste myös koko savotan käynnistäneelle Mikko Kaltevalle.

Erän loppupuolella vierasjoukkue järjesti hirmuisen, minuuttitolkulla kestäneen hyökkäysmyllyn JYPin päädyssä, mutta sai huomata saman kuin Paavo Väyrynen konsanaan: keskustassa ei ole tilaa. Kotijoukkue puolusti parhaan maaitenkosektorin tiiviisti, vaikka hätä välillä olikin kädessä.

2. erä

HIFK poimi tahtipuikon toisen erän alkuun, kun Robert Rooba nappasi turhanpäiväisen hyökkäyspään kampitusjäähyn vajaan kolmen minuutin kohdalla. Tasoitusmaalia vierasjoukkue sai kuitenkin odottaa kahdeksan minuutin yli. Miika Lahtea rikottiin hyökkäyspäässä, pilli ei soinut ja kotvasen kuluttua Iikka Kangasniemi laukoi suorasta luistelusta 1-1 -tasoituksen hieman helpon näköisesti.

Hetki tasoituksen jälkeen myös JYP pääsi ylivoimalle Joonas Lyytisen poikittaisen mailan myötä, mutta lisämaaleja se ei tuottanut. Erän lopulla hurrikaaniryhmä pääsi pelaamaan 42 sekuntia kahden miehen ylivoimalla Micke Åstenin ja Jasse Ikosen rangaistusten aikana, mutta se jäi tuloksettomaksi. Ennen Ikosen jäähyn umpeutumista hurrikaani kuitenkin iski. Mikko Mäenpää latasi kiekon ylänahkaan kauden toisella osumallaan ja muutti numeroiksi 2-1. Syöttöpisteet Jarkko Immoselle ja Robert Rooballe.

Aivan erän lopulla JYP kipaisi jo kahden maalin karkumatkalle, kun ylivoimakoostumuksista pudonnut kapteeni J-P Hytönen nosti takatolpalta HIFK-vahti Atte Engrenin patjan yli 3-1. Osuman alustivat Julius Nättinen sekä JYPin avausmaalin viimeistellyt Samuli Ratinen.

3. erä

Kolmannessa erässä JYP keskittyi siihen, ettei tämän kauden perisynti, vastustajan päästäminen tasoihin, tapahdu enää uudelleen. JYP piti pintansa eikä maaleja päätöserässä nähty. JYP teki sen mitä pitikin – voitti ottelun numeroin 3–1.

JYP tulosseuranta 18.1.2019 

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .