JYPin daamit valtasivat kaukalon

Kun JYPin miehet joskus sattuvat häviämään KalPalle, kaukalosta marssii pois toinen toistaan myrtsimpiä äijiä.

Mutta kun JYP-miesten vaimot ja tyttöystävät kompastuivat sunnuntain haasteottelussaan KalPan ladyille, jäältä saapui toinen toistaan säteilevämpiä daameja.

- Hauska tapahtuma. Tästä on tehtävä perinne, Heidi Leppäaho ( Jonne Virtasen kumppani) intoili hymyillen.

Leppäahoa ei juurikaan rasittanut se, että KalPa vei leikkimielisessä hegemoniaväännössä voiton lukemin 9-5.

Heidi oli hurrikaanittarien ehdoton hahmo. Suolahden Urhon kasvatti johti tehoketjua, jossa laidoilla viilettivät Kaisa Wallinheimo ja Lotta Penttilä ( Vili Sopasen naisystävä).

- Tuntui, että jalkoja riitti läpi taiston (3x15 minuuttia juoksevaa aikaa). Teinköhän maaleista kolme tai neljä. En laskenut ihan tarkasti, Leppäaho nauroi.

Heidi kertoi miettineensä ennen ottelua, pitäisikö hänen olla uskollinen Jonne Virtasen kaukalomaineelle.

- Ajattelin, että olisiko tässä nyt heitettävä hanskat jäähän ja nostettava nyrkit pystyyn, maalitykki hersytteli.

- No, päätin, että jätetään moinen show väliin. Kyse oli kuitenkin ystävyysottelusta.

Daamien kahakassa toimi tuomarina Sinuhe Wallinheimo. Hänellä oli täysi työ väistellä jäällä singahtelevia naiskiekkoilijoita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.