JYPin logo vaihtoon? Näin seura kommentoi

Keskisuomalaisen toimitukseen tuli vinkki, jonka mukaan JYPin pitäisi vaihtaa logonsa. Vinkin antajan mielestä hyvä logoaihe olisi maakuntalintu metso. Metsoa hän perustelee sillä, että lintuun on helppo samaistua.

JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni sanoo, ettei JYPin logoa ole kuitenkaan ajateltu vaihtaa.

– Logo on niin arvokas osa brändiämme. Brändiä on myös pitkään määrätietoisesti rakennettu, Tyni kertoo.

Tynin mukaan JYP järjesti vuonna 1997 logokilpailun, jossa metso oli yhtenä vaihtoehtona. Lopulta kilpailun voitti edelleen käytössä oleva hurrikaanilogo.

Toimitusjohtaja sanoo, ettei JYPin nykyinen hurrikaanilogo suoranaisesti kuvasta Jyväskylää tai Keski-Suomea millään tavalla. Hänen mukaansa JYPin logo ja joukkue yhdistetään silti vahvasti Keski-Suomeen.

– En ole aivan varma, tajuttaisiinko maakunnan ulkopuolella välttämättä tuon metso-logon ideaa, hän lisää.

Pitäisikö JYPin vaihtaa logoaan? Millainen logon pitäisi olla? Keskustele asiasta jutun kommenttikentässä.