JYPin maalitykki sivussa – Hakametsän mysteerissä isot panokset

ASETELMA: Ensimmäinen tauon jälkeinen ottelu on aina enemmän tai vähemmän mysteeri, niin tämäkin. Juuri ennen taukoa hurrikaanipaidat joutuivat kotiaskissaan pahemman kerran KalPan pyörittämäksi, mutta selviytyivät 1–2 -tappiolla. Päivää myöhemmin Vaasassa oli JYPin vuoro myllyttää Sportia. Kolme pistettä heltisi 2–1 -lukemin, vaikka JYPillä oli paikkoja iskeä ainakin triplamäärä maaleja. Ilves puolestaan poistui tauolle häviämällä selkeästi tulikuumalle Bluesille ja kellistämällä SaiPan 1–0.

Tuomas Tuokkolan luotsaama nuori tupsukorvalauma on pelannut tällä kaudella parhaimmillaan erinomaisen energistä ja raikasta lätkää. Sen vastapainoksi joukkue on välillä vajonnut toveiksi melkoiseen apatiaan. Taso on toki heitellyt JYPilläkin, mutta joukkueiden välinen 14 pisteen ero sarjataulukossa selittyy sillä, että JYP on pystynyt rouhimaan aimo säkillisen pisteitä vähän heikompienkin iltapuhteiden jälkeen.

Sarjataulukon osalta tilanne on sellainen, että Ilves pyrkii välttämään viime kevään lipsahduksen ja roikkumaan kynsin sekä hampain viimeisellä pudotuspelipaikalla. JYPiltä puolestaan sarjakärki Kärpät on jo käytännössä karannut, mutta runkosarjan kakkossija on täysin omissa käsissä. Vähimmäistavoite on välttää luiskahtaminen ulos kuuden sakista, sille viivalle on matkaa tällä hetkellä kuusi pistettä.

Kauden keskinäisten kohtaamisten perusteella JYP on suosikki. Neljästä ottelusta JYPillä on kolme voittoa ja ainoa tappiokin tuli vasta jatkoajalla. Toki kohtaamisista kolme on pelattu Hippoksella, jossa Ilves ei ole voittanut yli kuuteen vuoteen.

JYPin kokoonpanosta puuttuvat edelleen Mikot Mäenpää ja Viitanen, jotka on kuitenkin jo nähty jääharjoituksissa. Maalipörssin jaetulla kärkipaikalla majaileva Tuomas Pihlman on myös sivussa. JYP twiittasi iltapäivällä Pihlmanin olevan kuumeessa. Juuso Ikonen on niin ikään sairaslistalla, syynä pieni kolhu.

ARVIO: Arvoituksellista ja ympäripyöreää. 2–2 tai 3–3 -lukemissa siirrytään jatkoajalle ja jopa voittomaalikisaan saakka.

SEURAA HEITÄ: Tammikuussa 18 vuotta täyttänyt Julius Nättinen pelaa tänään uransa yhdeksännen liigaottelun. Sentterin pelipaikka löytyy tänään kakkosketjun oikeasta laidasta ja laiturin tontti onkin usein helpompi "sisäänajopaikka" nuorille hyökkääjille. Raamikas nuorukainen on tällä kaudella naputellut Akatemian riveissä 31 ottelussa 9+14=23 pistettä. Alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa tahti on ollut hurjaa, seitsemän pelin saldo on hulppea 4+11=15.

Tappara-kasvatti Jesse Niinimäki vaihtoi Ilves-paitaan jo B-juniorina ja Ilves voinee kutsua kiekkotaitelijan kotiseuraksi. Pari päivää sitten varmistunut paluu tuttuun nuttuun oli toinen laatuaan. 31-vuotias hyökkääjä pelasi on pelannut tällä kaudella KHL:aa Amur Habarovskissa ja SHL:aa Brynäsissä. Aikuisurallaan Niinimäki on pelannut 14 seurassa seitsemässä eri maassa. JYPissä mies piipahti yhdeksän vuotta sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Hurricanes luottaa saavansa Ahon sopimukseen "ennen harjoitusleiriä"

Näkökulma: JYPin Anttoni Hongan matka NHL:ään mutkistui varanneen seuran vuoksi – Kokoonpanoon murtautuminen vaatii kärsivällisyyttä

Kaikkiaan 22 suomalaiskiekkoilijaa sai tänä vuonna NHL-varauksen – Carolina kiinnitti toisena varauspäivänä Puistolan, maailmanmestari Hongan ja Tieksolan

Anttoni Honka varattiin NHL:ään! – JYP-puolustaja suomalaislegioonaan, toinen jyväskyläläinen Patrik Laineen seurakaveriksi?

Näkökulma: Nyt myös JYPin ja KeuPan puolustajanuoren veli joutuu jännittämään tulevaisuuttaan – Antoiko NHL:n varaustilaisuus lähtölaukauksen seurasiirtoon?

Kaapo Kakko varattiin NHL:ään toisena – New York Rangers innoissaan uudesta suomalaislahjakkuudestaan

NHL:n kärkivarauksista tulee naapureita – "Olemme yhdessä pitkään, vähän kuin Ovetshkin ja Crosby"

Tommi Salmelainen teki kiekkohistoriaa 50 vuotta sitten: "Olin vain että aijaa…" – Salmelainen varattiin NHL:ään ensimmäisenä eurooppalaisena pelaajana

Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana – Heiskanen lähes yksimielisesti NHL-tulokkaiden tähdistökentälliseen

Sinuhe Wallinheimo aikoo luopua jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtajuudesta, toivoo avoimuutta seuraajansa valintaan – "Liikaa kabinettipäätöksiä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.