JYPin näköinen Tuppurainen – Liigan nestori vihaa häviämistä ja siksi viime kausi oli myrkkyä

Liigan ennakkoristeilyllä edusti KalPaa Jani Tuppurainen.

Oli syksy 2007. Liinatukka kävi puhumassa estradilla ihan järkeviä. Mutta hei. Mies oli Muhokselta ja sukunimi Tuppurainen. Ei, tuossa ei ole JYPin näköinen jääkiekkoilija. Ei sitten millään.

Surfailkoot Kuopion ja Oulun välimaastoa.

Joskus etiäiset pettävät, tässä tapauksessa totaalisesti. 12 vuotta myöhemmin JYPistä on vaikea löytää enemmän JYPin näköistä kiekkoilijaa kuin Tuppurainen.

Hän täyttää ensi maaliskuussa 40 vuotta. Liigan vanhin pelaaja, HPK:n Arto Laatikainen on pari kuukautta nuorempi.

– Nestori. Niin minullekin kerrottiin, mies tokaisee.

– Hetken olin, että oho. Isona yllätyksenä se tuli.

Tietenkin kyseessä on tarkasti määrittelemätön käsite, vähän myös klisee. ”JYPin näköinen kiekkoilija”.

Mutta niin vain Tuppurainenkin innostuu asiasta.

– Seura on onnistunut rekrytoinneissaan. Uudet pelaajat ovat päässeet aina hyvin porukkaan ja voineet olla omia itsejään, hän miettii.

– JYPin näköiset pelaajat ovat poikkeuksetta joukkuepelaajia. Yhteinen etu on etusijalla. He ovat työteliäitä ja esimerkillisiä.

– Yleinen suuntaus on se, että urheilullisuus lisääntyy joka seurassa. Meillä se arvo on ollut jo kauan.

Toisaalta hurrikaanijoukkueen identiteetti on horjunut.

JYP tunnettiin pitkään poikkeuksellisen sitoutuneena yhteisönä, joka oli luja ja joka saalisti mestaruudet (2009 ja 2012) pitkälti sisäisen voiman ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen siivittämänä. Puhe joukkueen tiiviydestä ei ollut sanahelinää.

Mutta se oli silloin.

Miten viimeisimmät kaudet? Onko sitoutumisen aste ollut yhtä suuri?

– Ei ole, Tuppurainen vastaa nopeasti.

Sen jälkeen hän pitää pitkän tauon. Miettii, tuliko sanottua liian paljon, liian vahvasti.

– Tietenkin... Varmaan..., mies mutisee jotain, päästäkseen uuteen alkuun

– Mistähän se lähtee? Aina sitä toivoo, että kaikki olisivat sitoutuneita. Mutta ohjaako tulos miten paljon? Viime kauden alussa pelasimme heikosti: joukkue alkoi rakoilla vaikka piti tiivistyä.

– Oikeanlaista sitoutumista oli havaittavissa vasta keväällä, kun alettiin karjua niitä viimeisiä hätähuutoja. Mutta se oli myöhäistä. Oli annettu liian paljon eteen.

Viime kausi oli Tuppuraiselle paha. Hän on pelaajana nopea ja ihmisenä intohimoinen.

– Vihaan hävitä. Pienestä asti olen ollut sellainen, etten ole pystynyt käsittelemään tappiota, laitahyökkääjä sanoo.

– Voiton tunne on helpotus ja pieni ulospuhallus. Tappiopelin jälkeen kroppa ja mieli käyvät kierroksilla. Jossain vaiheessa uraa oli stressiä ja unettomia öitä liikaakin.

– Harmitus kohdistui omaan minään: miksen itse saanut enempää aikaiseksi? Tappiota oli vaikea unohtaa, kun meni kotiin.

Viime kautta Tuppurainen pitää mysteerinä. Hänen mukaansa JYP hävisi, kohtasi kolmannen erän syndroomia, vaikka pelasi kelvollisesti.

– Sitä mietti, miten tämä on mahdollista. Yritti kaikkensa ja silti kävi kurjasti. Sellainen alkaa nakertaa.

JYPin pelaamisesta katosi idea. Tuppurainen miettii nyt, yrittikö joukkue uuden valmentajansa ( Lauri Merikivi) johdolla uudistua liian paljon, jopa radikaalisti.

– Viisikko ei pysynyt samalla kartalla. Pelin lukeminen pelaajien kesken oli vaillinaista, kiekkoilija myöntää.

– Aikaa muutoksen valmistamiseen oli liian vähän. Kun joukkue kokoontui loppukesästä yhteisiin harjoituksiin, CHL-ottelut tulivat vastaan kahden viikon päästä.

JYPin pelillinen identiteetti, se jolla kaapattiin kannuja, on ollut hämmästyttävän lujassa. Tuppurainen ei kiellä tätä.

– Kun Veltsu ( Marko Virtanen) tuli puikkoihin, seura halusi selkeää muutosta peliin, haettiin kiekollisempaa tatsia.

Syksyt menivät, sydäntalvet menivät. Eikä oikein opittu.

– Sitten kun painettiin playoffeihin, se oli taas sitä vanhaa tuttua hurrikaanijytinää, Tuppurainen virnistää.

Nyt Tuppurainen aistii hyvää. Harjoitusottelujen tulokset eivät mairitelleet, mutta se ei kokenutta näkijää häiritse.

– Ringissä on vähemmän pelaajia. Se auttaa hitsautumisessa, hän toteaa.

– On hyvä tunne. Huomaan, että pelaajilla on oikeanlainen huoli omasta tekemisestä ja sitä kautta seuran menestyksestä.

Tuppuraisen mukaan valmennus ei hae mitään erikoisuuksia.

– Ei mitään mullistavia juttuja, hyvä niin. Pekka Tirkkosen filosofia lähtee siitä, että perusasiat tehdään kunnolla ja tinkimättä – yksinkertaisesti, mutta totta kai nykykiekon vaatimalla nopeudella.

Tuppurainen uskoo, että JYPillä on mahdollisuus kiilata runkosarjassa top 6:n joukkoon.

Jani Tuppuraisella on uusi hiusmuoti. Tuttu takatukka ei työnny enää esiin kypärän alta.

– Uusi kausi, uudet kujeet, mies heittää.

Muu tuskin on muuttunut. Sama luistelu, sama pelille heittäytyminen, sama voitonnälkä.

– En mieti lopettamista, Tuppurainen sanoo.

– Luotan, että kaverit kertovat rehellisesti sitten, kun minusta ei enää ole kaukaloon.

Vielä yksi kysymys. Miksi Jyväskylä?

– Silloin vuonna 2008 harkitsimme vaimon ( Mari Tuppurainen) kanssa pitkään. Mutta sydämessä tuntui, että JYP on minun juttuni. Onneksi tulimme. Täältä olemme saaneet paljon, täällä olen saanut olla oma itseni.

Lopullisesti Jyväskylä?

– Vähän sillä tavalla ollaan ajateltu, Tuppurainen aloittaa, mutta keskeyttää lauseen.

– Nyt kun sanon näin, olemme kohta tekemässä muuttokuormaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .