JYPin pisterohmu loukkaantui, HIFK-pakki kurinpitokäsittelyyn – Laurikainen ottaa torjuntavastuun

JYPin pudotuspelikevään tehokkain pelaaja Jani Tuppurainen (0+7) ei ole kenties ratkaisevassa kuudennessa ottelussa mukana.

ASETELMA: Kuten hyvin tiedetään, JYP esitti eilen "eeppisen sulamisen maailmanennätyksen" sinnikästä HIFK:ta vastaan. Jatkoaikaratkaisu syntyi vain 14 sekuntia ennen ensimmäisen jatkoerän loppua hieman kiinnipitämiseltä haiskahtaneen tilanteen seurauksena.

Vaikka JYP johti reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen jo 5-0, alkoi illan mittaan hiipiä esiin se fakta, että stadilaisryhmä on ollut näistä kahdesta tämän sarjan aikana se laadukkaampi jääkiekkojoukkue. Samaan aikaan hiipi esiin myös se fakta, että HIFK:lla on parempi maalivahtikalusto. Dramaattisen jatkoaikaratkaisun jälkeen HIFK tuuletti 7-6 -voittoa järjettömät 4+1 tehot iskeneen Patrik Carlssonin osumalla.

Vaikka JYPin 1-0 oli eilen melkoinen tuurimaali, oli hurrikaanipaitojen startti otteluun parempi kuin kertaakaan tässä sarjassa. Se jäi kuitenkin palkintoa vaille. Kummankaan joukkueen hatusta ei taatusti enää mitään kaniinia löydy, joten henkimaailman asiat ratkaisevat. Kuinka hyvin joukkueet ovat eilisen nollanneet, on avainasia. Klishee, mutta täysin totta.

Ei olisi ihme, jos noin makoisa voitto vieraskaukalossa hieman leijuttaisi HIFK:ta. Ihme ei olisi sekään, jos JYP matkustaisi Töölöön valmiiksi hävinneenä. Jääkiekkokin on inhimillistä toimintaa.

Eilen Saku Salmelan telomaksi joutunut Jani Tuppurainen on kokoonpanosta poissa. Salmela ohjasi Tuppuraisen rajussa vauhdissa pää edellä päin laitaa ja hänen temppunsa on kurinpitokäsittelyssä. Tuppuraisen tilalle ykkösketjuun nousee nelosen keskeltä Henri Kanninen ja hänen paikkansa ottaa Anton Stråka. Nolan Yonkman palaa seitsemänneksi puolustajaksi Jaakko Jokisen tilalle ja maalinsuulle luistelee Eetu Laurikainen.

ARVIO: Kun katsoo viiden ottelun kokonaisuutta, juuri mikään seikka ei tue JYPin voittoa. HIFK on voittanut varsinaisen peliajan eristä 8/15, JYP vain neljä. Pelin hallinnan erä erältä voi kirjata stadilaisille 11-4. HIFK:n laukaisuprosentti tasakentällisin pelattaessa on häkellyttävä 12,8, JYPin vain 6,0. Noin esimerkiksi. Kotijoukkue latoo 4-5 maalia ja yhteen tai kahteen jäävä JYP lähtee kesälomille.

SEURAA HEITÄ: Eilen epävarmasti pelanneen Jussi Olkinuoran korvaava Eetu Laurikainen on paljon vartijana, mutta onko jo liian myöhäistä? Keskiviikon kamppailussa näkyi taivaaseen saakka, että Laurikainen olisi pitänyt komentaa uuniin ottelun kolmanteen erään. Mutta onko Laurikaisesta haastamaan väkevästi torjunutta Kevin Lankista maalivahtien kamppailussa?

Patrik Carlssonin 4+1 tulikin jo mainittua, mutta pöllömmin eivät esiintyneet ketjukaverit Joonas Rask ja Erik Thorellkaan. Kultakypärä Thorell kasasi tilastoihinsa neljä syöttöpistettä ja Rask saldon 1+2. Kaksi vuotta sitten välierissä Rask hääri myös JYPin mörkönä muodostaen tuolloin HIFK:n syömähampaan Teemu Ramstedtin ja Tomas Zaborskyn kanssa. SaPKo-kasvatti on pelannut urallaan kaikkiaan yksitoista ottelua JYPiä vastaan ja paukutellut niissä 4+10=14 pistettä, kun koko uran 54 pudotuspelin saldo on 15+27=42.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .