JYPin tuoreella toimitusjohtajalla on jo ideoita mahdollisiin muutoksiin – Säästökuuri-mielipide ei ole muuttunut

Toukokuussa JYPin toimitusjohtajana aloittanut Risto Korpela on luottavainen, että seuran tappiollisten vuosien putki katkeaa lähitulevaisuudessa. Vaikka seuran liikevaihto on kasvanut reippaasti, JYP Jyväskylä Oy teki kausina 2016–17 ja 2017–18 tappiota yhteensä noin 540 000 euroa.

– Ovathan ne raakoja lukuja, kun niitä peilataan. En lähtisi hirveän radikaalisti muuttamaan asioita. Täytyy muistaa, että kivijalka, joka täällä on menestys, on jo osoitus siitä, että täällä on tehty oikeita asioita, Korpela sanoo.

Hän ei vieläkään usko asioiden kääntyvän vain säästötoimenpiteillä tai budjettileikkauksilla.

– Totta kai taloudesta pitää pitää hyvin huolta ja tulee toimia niillä resursseilla mitä on. Täytyy toisaalta myös miettiä uusia mahdollisuuksia, millä resursseja voi lisätä. Emme voi säästää itseämme hengiltä, Korpela lupaa.

Hän kertoo miettineensä paljon uusia ideoita, miten toimintaa voisi kehittää. Toistaiseksi toimitusjohtajan ulosanti on varsin salamyhkäistä.

– Tässä vaiheessa kun suunnitelmat eivät ole konkretisoituneet, niistä ei voi puhua, Korpela toteaa.

– Ajatuksia on paljonkin, esimerkiksi tapahtuman elävöittämiseen. Siis siihen, kun peli on seis, mitä tapahtuu erätaukojen aikana ja ennen tai jälkeen pelin.

Savonlinnalaislähtöinen Korpela on sopeutunut uuteen kiekkokaupunkiin varsin hyvin. Toistaiseksi suurin haaste ja tehtävä on ollut verkostoitua tärkeimpiin yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin.

– Kokemusta ja näkemystä minulla on, kun olen ollut parikymmentä vuotta alalla. Perusjuttu on tuttua, mutta uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin tutustuminen vaatii vielä aikaa. Tämä on kuitenkin hyvin pitkälle henkilökemia- ja henkilökohtaista hommaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .